Orimattilan seurakunnan uusi kirkkovaltuusto valitsee rakennuksen värin.
Arkkitehtitoimisto Kiseleff ja Heikelin suunnittelemasta 1884 rakennetusta uusrenessanssityylisestä kirkkoherran pappilasta kuuluu ahkeria työn ääniä.
Vanhana Pappilana tunnetussa rakennuksessa on suunnilleen näihin päiviin asti tehty lähinnä purkutöitä, mutta nyt on päästy käsiksi varsinaiseen rakentamiseen.
– Remontti alkoi marraskuun alussa ja aikataulun mukaan sisäpuoliset työt on tarkoitus saattaa valmiiksi heinäkuun alkuun ja kokonaisuus elokuun loppuun mennessä, kertoo remontista vastaavan Lahden Rakentavan Olli Mäkelä.
– Työn luonteeseen tällaisissa vanhoissa kohteissa kuuluu, että jotain pieniä yllätyksiä aina tulee, mutta olemme pysyneet aikataulussa ihan hyvin.
Remontti toteutetaan vanhaa kunnioittaen, minkä vuoksi monessa yksityiskohdassa joudutaan ottamaan huomioon useita näkökulmia. Vanha Pappila pitää sisällään kerhohuoneita sekä juhlatilan ja keittiön, jotka löytyvät rakennuksesta remontin jälkeenkin.
Uusissa sisustuksissa huomioidaan mahdollisimman hyvin vanhan rakennuksen tunnelma.
– Tiloihin tulee muun muassa paljon koko- ja puolipaneeleita. Tapettivalinnoissa kiinnitetään huomiota talon henkeen. Keittiö puolestaan uudistetaan tämän päivän tarpeita vastaavaksi. Rakennukseen tulee lisäksi uudet wc-tilat sekä inva-wc, Mäkelä kertoo.
Rakenteista on löytynyt purkutöiden yhteydessä vanhoja sanomalehtiä, joissa on viittauksia vuosiin 1884–1886. Joukossa on ollut myös kirjeitä sekä seurakunnalle kuuluvia asiakirjoja. Niitä ei ole vielä ehditty tarkastella tarkemmin.
Vintiltä on löytynyt vanha lyhty, jonka arvellaan olevan mahdollisesti jopa yli sata vuotta vanha.
Arkkitehtitoimiston alkuperäisissä suunnitelmissa rakennus on ollut suurin piirtein sen värinen kuin se nyt on, mutta todennäköistä on, että talo on ollut jossain vaiheessa tumma.
Tällä hetkellä seurakunnassa mietitäänkin kuumeisesti, valitaanko väriksi nykyisen vaalean kaltainen vai tummempi sävy.
– Viime syksynä edellinen valtuusto suoritti ikään kuin koeäänestyksen pappilan väristä. Silloin mielipiteet jakautuivat suunnilleen tasan, kertoo kirkkovaltuuston puheenjohtaja Markku Viljanen.
Viljanen paljastaa olleensa syksyllä vielä tummemman värin kannalla mutta ei osaa sanoa, muuttuuko mielipide seuraavaan äänestykseen mennessä.
– Uskoisin, että päätöksenteko jää uusien valtuutettujen harteille. Valtuuston kokoukset ovat keväällä helmi- ja toukokuussa, joten näkisin, että päätös pitää tehdä jo helmikuussa, ellei haluta pitää ylimääräistä kokousta, Viljanen pohtii.
– Nykyinen väri on istunut maisemaan hyvin, joten jännityksellä odotan, mikä päätös tulee olemaan.
Viljanen muistuttaa, että Vanha Pappila on seurakunnalle sekä seurakuntalaisille tärkeä kokoontumistila.
– Perhejuhlien lisäksi Vanha Pappila on aina toiminut lastenkerhojen kokoontumispaikkana ja jatkaa remontin jälkeen edelleenkin. Rakennus on meille orimattilalaisille kulttuurihistoriallisesti arvokas, Viljanen korostaa.
Vanhan Pappilan remontin arvioidaan tulevan maksamaan 2,5 miljoonaa euroa.