”Olin kyseisenä yönä saanut esikoiseni maailmaan rankan synnytyksen jälkeen, ja aamusta saan kuulla tämän toisen ilouutisen.”
Viime vuoden lokakuun energiansäästöviikolla Asikkalan kunta julkisti neulekilpailun, jossa haettiin Asikkalan ikiomaa neulemallia kaikkien kuntalaisten iloksi ja lämmikkeeksi.
Määräaikaan mennessä kilpailuun osallistui yhteensä 14 upeaa neulemallia ohjeineen. Mukana oli sukkia, lapasia, säärystimet ja pipo.
Neulemallit olivat esillä Asikkalan joulutorilla, kirjastossa ja kunnan verkkosivuilla, ja lisäksi niitä saattoi äänestää ja kommentoida Facebookissa. Ääniä annettiin yhteensä yli 1 000 kappaletta.
Neulekilpailun voittajaksi ylsi Sara Saarisen Pulkkilanharju-sukat. Saarinen piti voittoa mahtavana.
– Olin kyseisenä yönä saanut esikoiseni maailmaan rankan synnytyksen jälkeen, ja aamusta saan kuulla tämän toisen ilouutisen, niin olihan se tuplavoitto. En olisi uskonut, että työni saisi niin paljon ääniä, saati sitten voittoa. Olen todella otettu tästä kunniasta. Toivottavasti näitä sukkapareja tullaan näkemään myös katukuvassa.
Kilpailun neuletöiden inspiraatioina olivat toimineet esimerkiksi harjut, vesistöt, perunan- ja pellavankukat, Asikkalan rattaat ja kansallispuku.
Pulkkilanharju on yksinkertaisesti upea paikka. Ehdottomasti Suomen kauneimpia.
Sara Saarinen
Saarinen löysi oman teemansa Asikkalan luonnosta.
– Tahdoin, että teemana olisivat Asikkalan kukat sekä keskiosassa maisema Pulkkilanharjusta. Pulkkilanharju on yksinkertaisesti upea paikka. Ehdottomasti Suomen kauneimpia. Eipä siihen muuta lisättävää olekaan.
Alun perin Saarinen pohti, haluaako hän osallistua ollenkaan kilpailuun, koska hän oli vasta aloittelija.
– Ensimmäiset villasukat syntyivät vasta syyskuun tienoilla puolivahingossa. Onnistuin tekemään kokonaisen villasukan ilman apukäsiä, jonka innoittamana päätin kokeilla onnistuisiko toisetkin yhtä vaivattomasti.
Tarve tehdä jotakin raskauden loppuaikana sai Saarisen osallistumaan neulekilpailuun.
– Olin tuohon aikaan viimeisilläni raskaana. Olin ollut syksystä asti sairauslomalla raskauden tuottamien selkäkipujen takia. Päivät olivat uuvuttavia, sillä en kyennyt tekemään mitään ihmeellistä. Jotain pientä tekemistä kuitenkin kaipasin ja villasukkien opettelu tuli ensimmäisenä mieleen. Siitä se sitten lähti.
Kilpailusukan neulominen otti oman aikansa.
– Minulla taisi mennä yli kuukausi yhden villasukan teossa, sillä olin siihen aikaan viimeisilläni raskaana ja olotila ei ollut joka päivä mikään maailman parhain. Harmikseni sormeni turposivat sekä kipeytyivät niin, että jouduin keskeyttämään jatkuvasti työtä, ja tästä johtuen tekemiseen meni aikaa.
Kilpailun voittajan ratkaisivat yleisöäänestys ja raati. Eniten ääniä kilpailussa keräsivät Saarisen Pulkkilanharju-sukat ja Tiina Ilmivallan Perunankukat-sukat, joista molemmat saivat yli 200 ääntä.
Asikkalan kunnan kokoama raati päätyi lopulta valitsemaan eniten ääniä saaneista malleista voittajaksi Pulkkilanharju-sukat, joiden luontoteema ja värit ihastuttivat raatia. Raati mietti ratkaisussaan myös sitä, kuinka helposti toistettavissa malli on.
Kilpailun voittaja saa 250 euron lahjakortin Rautavuon lammas- ja vuohitilalle.
Kunniamaininnan saivat Tiina Ilmivallan Perunankukat-sukat sekä Katri Tarkiaisen kokonaisuus, johon kuuluu Asikkala-villasukat ja -lapaset. Heidät palkitaan Rautavuon lammas- ja vuohitilan lankapalkinnolla.
Voittajaneuleen ohje tulee jakoon alkuvuodesta Asikkalan kunnan verkkosivuille ja Päijännetalolle.