Asikkalassa on ollut Hongan suvun seppiä 1800–1900-lukujen vaihteesta lähtien.
Kanavan Pajaa pyörittävillä Hongan sepillä on pitkät perinteet sepän ammatissa. Kanavan Pajan omistaja Kari Honka on seppä suoraan seitsemännessä polvessa. Myös Karin isä Seppo Honka, 81, on yhä mukana pajan toiminnassa.
– Muutama vuosi sitten siirsimme asuintalon ja pajan Karin nimiin. Silleen se siirtyy, Seppo avaa isältä pojalle siirtyvää perinnettä.
Varhaisemmassa sukulinjassa sepät olivat sukunimeltään Hammareita.
– Lammilta kotoisin oleva Hammarin suku tuli tänne Asikkalaan ja Hollolaan. Vuonna 1900 ja sitä ennen he muuttivat nimensä niin, että yksi jäi Hammariksi, toinen tuli Halmeeksi ja kolmas Hongaksi. Hongaksi muuttanut oli isoisäni Kustaa Honka, Seppo kertoo.
Hongat eivät olleet ainoita seppiä, vaan myös muissa sukuhaaroissa oli lähiseudulla toimineita alan ammattilaisia.
Kustaa Honka rakensi Anianpeltoon pajan 1800–1900-lukujen vaihteessa. Sepon isä Asser Hongalla puolestaan oli paja Vääksyn kanavan sulkuportin vieressä.
Nykyinen Terveystie 5:ssä sijaitseva paja on rakennettu vuonna 1946.
– Asser rakensi tähän pajan sotareissulta tultuaan. Hän sai ostaa kunnalta tämän palstan. Tämä oli ensimmäinen rakennus tässä mäen syrjässä. Viereen tehtiin asuintalo, Seppo pohjustaa.
Samalla Asserin paja siirtyi pois kanavalta. Kanavan Pajan nimi on peräisin vanhan pajan sijainnista.
– Kanavan Paja oli ensimmäinen nimi. Ei niillä aikaisemmilla pajoilla ollut erityisiä nimiä. Ne olivat vain jonkun pajoja, Kari taustoittaa.
Sepän työt ovat kulkeneet mukana läpi Karin ja Sepon elämän.
En voisi kuvitella muuta työtä.
Seppo Honka
– Pikkupojasta lähtien tein kaikenlaisia rautatöitä. Sitten menin autohommiin pösölle Lahteen, mutta kauppaneuvos Aho ilmoitti, että pannaan ovet kiinni, kun hänellä ei ole poikaa, joka voisi jatkaa toimintaa. Isäni sanoi, että eiköhän se olisi paras, että tulet tähän. Niin minä tulin tähän hommiin ja olen tässä ollut. Silloin oli noin vuosi 1960. Lahdessa ollessakin tein tässä iltatöitä, Seppo muistelee.
– En voisi kuvitella muuta työtä.
Kari puolestaan oli ollut Kanavan Pajalla kesätöissä alle 10-vuotiaasta lähtien.
– Menin Lahden muotoiluinstituuttiin, missä oli siihen aikaan metallitöitä. Se vahvisti omaa identiteettiä tämän työn suhteen ja kehityin siinä.
Maisteriksi Kari opiskeli Taideteollisessa korkeakoulussa.
Sepän ammatin taiteellinen puoli on pitänyt yllä Karin mielenkiintoa sepän töihin.
– Voi olla, etten minäkään tekisi sepän töitä ilman taidehommia tai jos olisi ollut toisenlainen luonne. Joku insinöörityyppi olisi kenties tehnyt tästä konepajan, mutta taidepuoli on pitänyt tässä kiinnostukseni yllä.
Kari ja Seppo Honka kuuluvat Asikkalan taiteilijaseuraan.
Onko sepän työ muuttunut seitsemän sukupolven aikana?
– Alusta emme ehkä ihan pysty sanomaan, mutta voimme kuvitella, että silloin oli tarvetöitä maataloille. Isäntiä saattoi tulla hevosten kanssa sivukyliltäkin. 50-luvulla oli kaikenlaisia koneita, kun tuli teollistuminen. Maatalouden rautatyöt olivat maatalouskoneisiin liittyviä, arvioi Kari.
– Työ muuttui aika rajusti vuodesta 1950 vuoteen 1990. Esimerkiksi maataloudessa kävi isoja muutoksia. Siinä hankittiin valtavia aurakoneita. Ennen teroitettiin auran terät pajalla, mutta sitten siltä osin loppui työt. Jos aura vietiin pellolle, siihen otettiin uusi terä ja vanha meni romuttamolle. Sitä ei teroitettu, Seppo jatkaa.
– Sitten oli Asikkalan kunnan ja sähköyhtiön hommat. Ne olivat 90-luvun lamaan asti. Kävi niin, että suurin osa kunnan sähköyhtiön töistä keskitettiin suuremmille varikoille tai aliurakoitsijoille. Sähköyhtiöhommat loppuivat oikeastaan kokonaan.
Kunnalliset työt vähenivät merkittävästi, mutta tänäkin päivänä esimerkiksi liikuntapuolella on vielä tarvetta sepän palveluille, Seppo kertoo.
– Yksityisen puolen työt toki jäivät. Kun tehdään taidetta tai koriste-esineitä, niin ihmiset eivät välttämättä aina niin tarvitse niitä. Siitä voidaan tinkiä, ja niistä tulee suhdanneherkkiä.
Taiteellinen puoli on nykyään korostunut sepän työssä.
– Tämä on kääntynyt päälaelleen. Pajahomma oli aikanaan sellaista, että se oli tarpeellista käyttötavaraa. Jopa kattilan paikkauksia ja tällaisia tehtiin ennen. Nykyään huono tavara heitetään pois ja sitä ei paljoa korjailla. Tavaran täytyisi nykyään olla jotenkin kiehtovaa, jotta kauppa syntyisi, Seppo valaisee.
– On tärkeää, että työkalut ovat hyvän näköisiä ja toimivat käytössä. Jos vehje on kömpelö ja ruma, ei siitä synny kauppaa. Kauppa on tässä kuitenkin se millä ihminen elää.
Sepän tuotteet valmistuvat edelleen pääosin käsityönä.
– Ei ole juuri mitään automaattikonetta, vaan työt tehdään käsin. Siitä ei tule hirveää palkkaa. Se on se huono puoli tässä, kuten yleensä kaikessa käsityössä, Seppo tuumaa.
Yksilölliset ja muokattavat tuotteet ovat nykyajan seppien valttikortteja.
– Kiinan tavara määrittelee hintoja. Sitä on monessa paikassa markkinoilla, ja siitä muodostuu kollektiivinen mielikuva, mitä jokin voi maksaa. Se on tässä tekijän kannalta huono. Sitten voi tehdä entistä erikoisempaa, hienompaa tai persoonallisempaa. Joihinkin töihin voidaan lyödä lahjansaajan nimi, päivämäärä tai mitä tahansa. Silloin tuote on sellainen, ettei sitä muualta saa, Kari kertoo.