Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Orimattilan padelyrittäjän valttina ovat rakkaudelliset pelikonseptit

Padelmesta on kuluneen sisäkauden aikana käynnistänyt pariskuntien omat padelturnaukset.

Paikallinen mailapelikeskus Padelmesta on viime vuodesta lähtien järjestänyt rakkauden ympärille rakentuneita parisuhde- sekä sinkkupadel-pelikonsepteja. Molempia on Orimattilan hallilla järjestetty yksittäisinä turnauksina. Vastaavia pelimuotoja pelataan ympäri Suomea eri mailapeleissä, kuten sulkapallossa.

Näissä turnauksissa pääpaino on hauskassa yhdessäolossa sekä kanssapelaajiin tutustumisessa.

– Turnauksissa ei ole tasorajoja eli kaikki pääsevät osallistumaan, kertoo yrittäjä Teemu Welling.

Parisuhdepadel on saanut hänen mukaansa hyvän vastaanoton ja pelkästään positiivista palautetta. Ilmoittautua saavat ketkä tahansa keskenään parisuhteessa olevat padelistit.

– Alusta lähtien oli vahva luotto siihen, että homma lähtee pyörimään. Meillä on Orimattilassa niin paljon padelia pelaavia pariskuntia.

Pariskuntien turnauksia on järjestetty niin kuudentoista kuin kahdeksankin parin kaavioilla. Seuraava turnaus 26.3. pelataan vielä kuudellatoista parilla, jonka jälkeen turnauksia tullaan Wellingin mukaan todennäköisimmin järjestämään kahdeksan paria kattavilla kaavioilla.

Tämä vaatii hyvää kommunikointia.

Teemu Welling

– Isompi osallistujamäärä asettaa tiettyjä rajoituksia esimerkiksi pelattavien otteluiden määrään. Kahdeksalla parilla pelit ovat loppua kohden tasaisempia ja matseja ehditään pelata useampi.

Turnaukset ovat järjestäjän mukaan olleet tasoltaan suhteellisen tasaisia, vaikka pareja on alkanut tulla mukaan korkeammaltakin tasolta.

– Se on tietysti vain kiva, että jokainen pääsee pelaamaan kovempiakin pareja vastaan. Aika harvoin sellaisia pelejä nimittäin tulee, jos pelaa alemmalla tasolla, Welling pohtii.

Toistaiseksi ei turnauskonsepti ole vaikuttanut Suomen avioerotilastoihin, vaikkakin perinteistä pelikränää on samalla kenttäpuolella toisinaan aistittu. Tässä testattanee siis se kuuluisa ”ja vastoinkäymisissä”.

– On sitä kyllä ollut havaittavissa. Tämä ei ehkä kaikilla välttämättä kehitä – tai oikeastaan nimenomaan ehkä kehittääkin – sitä parisuhdetta, koska tämä vaatii hyvää kommunikointia, Welling vastaa toimittajan kysymykseen naurahtaen.

Näissä turnauksissa voittaminen keinolla millä hyvänsä ei ole päätavoite tai -ideakaan. Palloa ei siis tykitetä jatkuvalla teholla vain heikommalle osapuolelle.

– Totta kai kaikki pelaavat tosissaan, mutta se on vähän sellainen kirjoittamaton sääntö, mitä kaikki toistaiseksi hienosti ovat noudattaneet, että kovemmat lyönnit lyödään pitkälti kovemmalle pelaajalle.

Padelmesta kokeili noin vuosi sitten myös sinkuille suunnattuja pelitapahtumia.

– Huomasimme aika pian, ettei niihin löytynyt riittävästi osallistujia, vaikka markkinoimmekin sosiaalisessa mediassa ja eri sinkkusivustoilla. Eri sukupuolten edustajiakin oli ihan tasaisesti, muttei pelaajamäärältään riittävästi turnauksiin, kertoo Welling.

Hän epäilee vähäisen osallistujamäärän johtuneen yleisesti siitä, että ihmisillä on muita väyliä tutustua toisiinsa.

– Vaikka ajattelisi, että se olisi kaikkein mukavinta tutustua yhteisen tekemisen ja lajin kautta. Itselläni on vahva tausta keilailun puolelta, ja siellä joskus halleilla järjestettiin samanlaisia sinkkukeilailuja, muttei väkeä niihinkään riittänyt.

Parisuhdepadelit tullaan jatkossakin järjestämään 2–3 kuukauden välein. Suunnitelmissa on myös ensi syksylle perustettava perheliiga, johon aikuiset voivat osallistua esimerkiksi teiniensä kanssa.