Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Orimattilan kaupunginhallituksen puheenjohtaja toteutti uhkauksensa osittain

Ville Erola (ps.) esitti valtuustoaloitteessaan, että Orimattila tarkistaisi tiedotuskanaviaan niin, että tavoittavuus olisi mahdollisimman laaja. Kaupungin ilmoitusten vetämistä pois paikallislehdestä hän ei maininnut.

Orimattilan kaupungin valtuusto kokoontui maanantaina käsittelemään vain yhden varsinaisen asian, kaupungin konserniohjeen päivittämisen. Sen valtuusto hyväksyi yksimielisesti.

Konserniohjeen hyväksymisen lisäksi valtuutetut jättivät viisi valtuustoaloitetta.

Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Ville Erola (ps.) teki aloitteen kaupungin tiedottamiskanavien tarkistamiseksi. Hän viittasi kuntalakiin, jonka mukaan kunnan toiminnasta on tiedotettava asukkaille, palvelujen käyttäjille, järjestöille ja muille yhteisöille.

– Nyt on aika tarkastaa tämä tilanne ja katsoa, että tiedonantokanavassa levikki on mahdollisimman laaja, mielellään saisi mennä joka talouteen. Yhtenä vaihtoehtona tutkisin myös, mikä olisi kaupungin oman tiedotuslehden kustannus, tulisi se sitten kerran viikossa, kuussa tai muutaman kerran vuodessa. Päätöksentekijän vastuulla on valvoa, että veronmaksajien rahoja käytetään vastuullisesti ja tarkoituksenmukaisesti, Erola perusteli.

Kaupunginhallituksen puheenjohtajan aloitteen taustalla on hänen sydämistymisensä paikallislehden uutisointiin. Orimattilan Sanomissa 16. helmikuuta julkaistussa mielipidekirjoituksessaan Erola uhkasi tekevänsä valtuustoaloitteen kaupungin ilmoitusten siirtämisestä Orimattilan Sanomista maakunnallisiin lehtiin tai muihin paikallisiin foorumeihin. Kirjoituksessaan Erola syytti lehden nimeltä mainitsematonta toimittajaa ”maksavan tahon” jatkuvasta mustamaalaamisesta.

Perussuomalaisten valtuustoryhmä teki kolme aloitetta. Ensimmäisessä toivotaan kriisinhallintaveteraaneille maksutonta pääsyä uimahallin allasosastolle ja kuntosalille. Toisessa aloitteessaan perussuomalaiset esittävät kaupungille omaa sovellusta.

– Tästä sovelluksesta löytyy kaikki tiedot liittyen kaupungin asioihin. Helppo tapa etsiä Orimattilasta löytyviä eri palveluita, yrityksiä tai hallintoa. Tapahtumakalenteriin voi ilmoittaa Orimattilassa olevat tapahtumat ja äppi muistuttaa niistä kertoen yksityiskohdat. Tämä selkeä sovellus tekee elämästä helpompaa ja tukee paikallista yrittämistä, aloitteen jättänyt Tommi Hykkyrä (ps.) perusteli.

Kolmannessa aloitteessaan perussuomalaiset esittivät sydäniskureiden hankkimista kaupungin strategisiin paikkoihin.

– Iskureiden kuukausihinta esimerkiksi leasing-sopimuksella ei ole montaakaan kymppiä. Yksikin pelastettu henki on sen arvoinen, Hykkyrä totesi.

Kristillisdemokraattien Pertti Laaksonen ja Rosamaria Usurel toivoivat aloitteessaan, että kuntalaisia rohkaistaan ja luodaan toivoa ja että kuntalaisia kohdellaan tasapuolisesti.

– Kiristyvä talous ja mahdolliset leikkaukset eivät saa kohdistua heikoimpiin kuntalaisiin. Kylien koulut, päivähoito ja palvelut pitää säilyttää, Usurel sanoi.

Kokouksen yhteydessä olleelle kyselytunnille ei tullut ainuttakaan kysymystä, joten valtuuston kokous oli ohi 20 minuutissa.