Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Liikuntapaikat suosituin ideoiden aihe Kärkölässä

Kärkölän kuntalaisraati pääsi jalostamaan osallistuvan budjetoinnin ideoita, äänestys alkaa 3. huhtikuuta.

Ensimmäistä kertaa järjestetty osallistuvan budjetoinnin ideointi poiki kaikkiaan yli 50 ideaa Kärkölässä.

Kuntalaisten jättämiä ideoita käsiteltiin viime keskiviikkona palaverissa, jossa kaikille avoin kuntalaisraati pääsi ottamaan kantaa tehtyihin ideoihin ja jatkojalostamaan niitä äänestettävään muotoon.

Kärkölässä on tarkoitus järjestää huhtikuussa äänestys, jossa asukkaat pääsevät äänestämään osallistuvan budjetoinnin ideoista suosikkiaan. Ideoinnista toteutukseen on määrä päästä tämän vuoden aikana.

Kuntalaisraatiin ei ollut suurta ryntäystä, sillä paikalle ideoita käsittelemään saapui kymmenkunta kiinnostunutta. Tilaisuuden vetänyt kansliapäällikkö Jouni Nieminen oli kuitenkin tyytyväinen tilaisuuden antiin.

– Siellä syntyi hyvää keskustelua ja osallistujat olivat valmistautuneet, Nieminen kiittelee. Hän oli myös hyvin tyytyväinen saatujen ideoiden kokonaismäärään.

Kaikki saadut ideat eivät täyttäneet osallistuvan budjetoinnin ehtoja, mukana oli esimerkiksi ehdotuksia, joiden toteutus ei kuulu kunnan toimialaan.

Näin saadaan kuntalaisten toivomia asioita vietyä eteenpäin.

Jouni Nieminen

– Eniten tuli ideoita uusiin liikuntapaikkoihin tai liikuntapaikkojen kehittämiseen. Siellä oli frisbeekentän kehittämistä, parkourpuistoa ja uimahalliin liittyviä ideoita.

Liikuntaan liittyvissä ideoissa nousivat Niemisen mukaan esiin esimerkiksi kuntoportaat, avantouinti, laavut ja luontopolut. Myös lapsiperheiden tarpeet olivat saaneet ideanikkarit liikkeelle.

– Leikkipaikkojen ja leikkipuistojen kehittämiseen liittyviä ideoita oli paljon, ja muutama liittyi myös päiväkodin alueen kehittämiseen.

Osan ideoista todettiin olevan jo työn alla esimerkiksi Keskuspuiston kehittämissuunnitelman myötä. Keskustelussa jalostui myös uusia ideoita, jotka luvattiin viedä toimialojen tietoon.

Kokouksessa ei vielä lyöty lukkoon, mitkä ideat menevät äänestykseen. Viranhaltijoita evästettiin arvioimaan, mitkä ideoista voitaisiin toteuttaa jo työn alla olevan kehittämisen kautta. Äänestettävien ideoiden lukumääräkin on vielä hieman auki.

– Oma arvioni on, että määrä tulee jäämään kymmenen ja kahdenkymmenen väliin.

Osallistuva budjetointi on toimintatapa, jossa asukkaat otetaan mukaan päättämään, mihin kunnan verovaroja käytetään.

Mallia on onnistuneesti toteutettu monissa kunnissa, ja tänä vuonna Kärkölän kunnanvaltuustokin päätti sitä kokeilla. Tarkoitukseen on varattu 15 000 euroa.

– Suhteellisen pienellä lähdettiin kokeilussa liikkeelle, Nieminen sanoo ja muistuttaa, että valtuusto voi halutessaan myöntää lisää määrärahaa, jos se koetaan tarpeelliseksi.

Niemisen mielestä saadut ideat ja käyty keskustelu hyödyttävät kunnan kehittämistä.

– Näin saadaan kuntalaisten toivomia asioita vietyä eteenpäin.

Äänestys on tarkoitus pitää 3.–30. huhtikuuta otakantaa.fi -palvelussa ja kirjastossa, ja äänestyksen tulos on määrä julkistaa 8. toukokuuta.