Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Eduskuntaan tuplana hollolalaisvahvistusta

Ensikertalaisena eduskuntaan menevä Teemu Kinnari kahmaisi 7 371:n äänen saaliin. Jari Ronkainen sai jännittää kolmannelle kaudelle pääsyä viimeisiin ääniin asti.

Hämeen vaalipiiristä valikoitui kaksi hollolalaista viikonloppuna huipentuneissa eduskuntavaaleissa. Perussuomalaisten Jari Ronkainen aloittaa jo kolmannen kautensa, kokoomuksen Teemu Kinnari valittiin uutena tulokkaana.

Teemu Kinnari tekikin näiden vaalien paikallisesti kovimman tempun napattuaan ensikertalaisena kansanedustajan paikan komealla 7 371 äänen potilla.

– Vaikka olen ensikertalainen, aidosti kyllä tavoiteltiin läpimenoa. Nyt kun tämä alkaa realisoitua, on tämä silti hämmentävää. Kyllä tämä on ihan valtavan työn takana ollut. Varmasti menee päivä ja pari vielä pureksiessa tätä asiaa, Kinnari kommentoi lehdellemme tuoreeltaan vaali-iltana.

Kinnari teki valintansa eteen pitkän ja määrätietoisen kampanjan. Ensikertalaisena hän tiedosti, että tunnettuutta on rakennettava pitkäjänteisesti.

– Heinäkuun toisena päivä lähdettiin kiertämään, Kinnari muistelee.

Maanviljelijänä ja kaurayrittäjänä Kinnari nosti kampanjassaan esille muun muassa maa- ja metsätalouteen sekä suomalaiseen ruokatuotantoon liittyviä teemoja.

Hollolassa Kinnari sai lähes 1 900 ääntä, mikä on peräti 14 prosenttia kaikista kunnassa annetuista äänistä. Lahdesta tuli varsin mukava 2 349 äänen potti. Esimerkiksi ex-lahtelainen puoluetoveri Ilkka Viljanen joutui tyytymään vanhassa kotikaupungissaan lähes 900 ääntä pienempään saaliiseen.

Sunnuntainen vaali-ilta oli Jari Ronkaiselle varsinainen trilleri – tulos eli viimeisiin ääniin asti ollen välillä pudotusuhassakin.

– Jännitti koko sen ajan, mutta kun sata prosenttia äänistä oli laskettu, tuli tietynlainen voittajafiilis, Ronkainen kertoo. Hänen äänipottinsa oli 4 819 ääntä, joista eniten tuli Lahdesta ja Hollolasta.

Se, tuleeko puolue olemaan oppositiossa vai hallituksessa, määrittelee tulevan kauden työnkuvaa olennaisesti.

– Minulla on vahva toive siitä, että hallituksessa mukana olisimme ja pääsisimme aidosti vaikuttamaan. Se vaikuttaa myös henkilökohtaiseen rooliini eduskunnassa.

Ronkaisen suurin mielenkiinnon kohde on sisäinen ja ulkoinen turvallisuus, ja hän onkin ollut seitsemän vuotta puolustusvaliokunnassa mukana. Vaalikentällä hän huomasi teeman puhuttavan ihmisiä aiempaa enemmän.

– Sellaisista asioista, mistä on valtavan hyvin perillä – kuten turvallisuussektori minulla – on myös helppo käydä sitä keskustelua. Siinä makkarapihdit pysähtyivät, kun esimerkiksi Natosta pääsi puhumaan.

Puolustus- ja turvallisuusasioiden lisäksi hän aikoo tulevalla kaudella jatkaa vakuutuslääkärijärjestelmän muutosprosessia, johon jo aikoinaan teki lakialoitteen.

– Vaikka muutoksia tehtiinkin, kentältä saamani palautteen perusteella ihmisten oikeusturva ei asiassa vielä toteudu kuin sen kuuluisi.

Positiivinen palaute ja oma palo selvittää asioita ovat Ronkaisen mielestä parasta kansanedustajan työssä.

– Ihmiset antavat vinkkejä, neuvoja ja ohjeita kentällä, sitten viet niitä eteenpäin ja alat saamaan palautetta toisinaan yli puoluerajojen. Se on se mikä palkitsee ja ruokkii yrittämään enemmän, hän painottaa.