Suuri UIT-fani Teijo Lindström sai enemmän kuin on koskaan uskaltanut haaveilla.
Orimattilalainen tangokuningas Teijo Lindström on ollut Uuden Iloisen Teatterin (UIT) suuri fani niin kauan kuin muistaa.
– Tammikuisin Helsingin Sanomiin tuli kokosivun ilmoitus, että kevätrevyy on jälleen myynnissä. Tilasin liput lankapuhelimella, ja niitä joutui odottamaan viikkoja. Sitten postiennakolla tuli pienen pieni pahvilappu. Senkin jälkeen kului vielä useampi kuukausi, ennen kuin ensi-ilta koitti toukokuussa, Lindström muistelee.
Kauden jälkeen ohjelma esitettiin televisiossa ja se piti luonnollisesti nauhoittaa VHS-kasetille.
– Olen istunut tuntitolkulla katsomassa ohjelmia jälkikäteen. Opettelin ne ulkoa ja haaveilin, että joskus pääsisin esiintymään Marjatta Leppäsen ja muiden starojen kanssa Peacock-teatterin lavalle.
– Tällaista en kuitenkaan koskaan osannut edes ajatella.
”Tällaisella” Lindström tarkoittaa sitä, että hän on ostanut maineikkaan revyyteatteri Uusi Ilonen Teatterin tuotemerkit yritykselleen. Jatkossa UIT:n omistaa siis Lindströmin yritys King Productions.
Tällaista en kuitenkaan koskaan osannut edes ajatella.
Teijo Lindström
Kaupoista on kulunut jo useampi viikko, mutta Lindström tuskin vieläkään uskoo tapahtunutta.
– Tuntuu, etten ole vielä itsekään tajunnut, mitä tapahtui. Onhan se iso juttu, että saan toteuttaa lisävuosia legendaaristen perustajien elämäntyölle. Muutama laulajakaverini totesikin, että olen tehnyt suuren kulttuuriteon.
Suomi-viihteen legendat Marjatta Leppänen, Jaakko Salo, Jukka Virtanen, Lasse Mårtenson ja Matti Kuusla perustivat teatterin vuonna 1978, eli tänä vuonna UIT:n perustamisesta tulee kuluneeksi 45 vuotta.
Teijo Lindström paljastaa, että juhlavuotta juhlitaan jollain tavoin, vaikka ymmärrettävää on, ettei perinteistä kevätrevyytä saadakaan aikaiseksi näin lyhyellä aikataululla.
– Facebook- ja nettisivujamme kannattaa seurata, niissä ilmoitamme tulevista tapahtumista.
Vuonna 2017 Seinäjoella tangokuninkaaksi kruunattua Teijo Lindströmiä on viime vuodet nähty ja kuultu paitsi ympäri Suomea, myös Suomen rajojen ulkopuolella.
Parhaillaan Lindström kiertää Unto Monosen musiikin kanssa, jonka esitykset jatkuvat vielä syksylläkin. Kesäksi oli jo suunnitteilla mielenkiintoinen proggis, jonka Lindström joutui perumaan uusien tuulien myötä.
– Kesän aikana tulen tekemään konsertteja sekä Puhelinlangat laulaa -musiikkinäytelmää, jonka ensi-ilta oli viime kesänä. Farssikomediassa Katri Helenan roolissa nähdään Susanna Heikki.
Huikeaa esiintymistahtia kuunnellessa hämmästyy entistä enemmän, kun pitkän linjan muusikolta kysyy vapaa-ajan harrastuksista.
– Henkireikiäni ovat ehdottomasti kaksi kuoroa, joita ohjaan viikoittain Järvenpäässä. Viihdekuoro Buffon kanssa olemme konsertoineet jo jonkin aikaa. Toinen on pienemmässä mittakaavassa toimiva eläkeläiskuoro Hyväntuuliset. Ne molemmat pitävät sopivasti jalat maassa, sillä kuorolaisista on tullut minulle jo ikään kuin perhe, Orimattilassa asuva Lindström kertoo.
Jatkossa Lindströmin harteille istutetaan vielä teatterinjohtajan viitta.
– Tulen vastaamaan UIT:n taiteellisesta linjasta, sillä haluan jättää omankin kädenjälkeni teatterin toimintaan, vaikka ennen kaikkea haluankin kunnioittaa sen perustajien työtä.
– Revyy-kärjellä kuitenkin jatketaan, Teijo Lindström vahvistaa.