Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

”Nurmesta juustoksi kokonaan tässä omalla tilalla”

Maitoa tuottava asikkalalainen Perttulan tila on perustanut oman juustolan – ”Se vain vaatii työtä, ei se parempi hinta helpolla tule.”

Asikkalalaisella Perttulan tilalla tehtiin viime vuonna satsaus juustoon, ja tila avasi oman juustolan joulukuussa. Tilan maatalousyrittäjät Juho ja Emma Murto halusivat tilan kasvattamisen sijaan erikoistua maidon jatkojalostamiseen.

– Alussa oli vähäsen vitsilläkin ideana panimo-juustola. Juho oli kiinnostunut oluen valmistuksesta ja minä olen aina tykännyt juustoista. Olut tippui kyydistä pois, kun laskeskelimme, että se ei ole pienessä mittakaavassa kannattavaa. Sitä pitäisi tehdä täyspäiväisesti, ja pienpanimoita on jo aika paljon, Emma kertoo.

– Halusimme lähteä erikoistumaan emmekä laajentamaan, se on enemmän meidän oma juttumme. Meidän maatila on huomattavasti keskimääräistä pienempi. Se oli realistinen kehityssuunta meille, Juho jatkaa.

Tilalla maitoa tuottaa nelisenkymmentä lehmää.

Tilan juustola on suoraan navetan viereen rakennettu uudisrakennus, josta löytyy muun muassa maidonpakkauskone ja kylmiö. Juustolan sydämen muodostaa 300 litran juustokattila.

– Kaikki meidän tuotteemme tehdään siinä. Tuotteitamme ovat paisto- ja grillijuusto, maustamaton jugurtti ja pastöroitu maito. Satunnaisesti teemme myös muita tuorejuustoja, Emma luettelee.

– Nurmesta juustoksi kokonaan tässä omalla tilalla.

Tilan juustolan tuotteita myydään Asikkalan juustola -brändillä.

Juho Murron mukaan juustolan toiminta on lähtenyt käyntiin kohtuullisesti.

– Myymme Reko-piirien kautta. Heinolan Heilalle tuli tuotteet hyllylle. Hotellit ja ravintolat ovat asiakkaitamme.

– Olemme keskittyneet enemmän hotelleihin ja ravintoloihin kuin kaupan hyllylle. Jonkun verran tulee suoramyyntiä tilalta, Emma täydentää.

– Ehkä kesä piristää, mutta ravintoloiden kanssa on ollut aika hiljaista. Tämä yleinen taloustilanne on kehno, joten ravintoloissa ei käydä entiseen malliin, Juho tuumaa.

Juustolan pyörittäminen on kaksikolle uutta, eikä kesän kiireiden määrästä ole vielä varmuutta.

– Emme ole vielä kokonaista vuotta menneet, niin on vaikea sanoa, minkälainen kesästä mahtaa tulla. Oletettavasti kesä ja joulu ovat meidän sesonkiajat, jolloin on kiireistä juustolassa. Sitä ei vielä tiedä, minkä verran mahdollisesti tarvitsemme työntekijää. Nyt olemme kahdestaan tässä maatilaa ja juustolaa pyörittäneet, arvioi Emma.

– Jouluna menee paljon juustoa. Tämä on mökkiläisten kunta, niin kesä on sesonkiaikaa ja silloin on kesäravintoloita, jotka eivät pimeänä vuodenaikana niin pyöri.

Ennen juustolaa kaikki tilan maito myytiin suoraan Valiolle.

– Jatkossakin suurin osa maidosta menee Valiolle. Tavoitteemme on, että jalostamme itse tässä suunnilleen kymmenen prosenttia maidosta, Emma sanoo.

Juustolan pyörittäminen on monipuolistanut maatalousyrittäjien työnkuvaa.

– Tässä on tullut uusina asioina tuotteiden kuljetusta, markkinointia ja kaikkea sellaista, mitä emme ole aiemmin tehneet. Nyt pitää itse markkinoida, kun Valio on aiemmin hoitanut sen puolen, Juho valaisee.

– Siihen menee yllättävän paljon työtunteja, että myy tuotetta muualle, Emma lisää.

Valio sanelee maidon hinnan, mutta juustolassa yrittäjät määrittävät itse hinnat.

– Tästä jää parempi kate itselle, summaa Emma.

– Se vain vaatii työtä, ei se parempi hinta helpolla tule. Siinä saa markkinoida, Va‑liolla taas ei tarvitse sitä murehtia. Keskityt vain siihen, että lehmät lypsävät maitoa, Juho toteaa.

Hintaa juustolalle tuli noin 150 000 euroa. Navetan laajentaminen olisi maksanut kymmenisen kertaa enemmän.

– Tämä on pienehkö investointi siihen nähden, että jos olisimme lähteneet rakentamaan uutta navettaa. Tästä ei tule ihan tolkuton lainataakka. Sen kanssa selviää, vaikka toiminta ei lähtisikään heti rullaamaan hyvin, Juho kertoo.

Yleinen taloustilanne ja inflaatio ovat näkyneet myös maatilalla.

– Kaikki on kallistunut älyttömästi. Apulannan, rehujen ja muiden hinnat ovat nousseet todella paljon. Maidon hinta lähti vasta viime syksynä nousemaan, siinä oli puolen vuoden väli. Ensin nousivat kulut, ja vasta perästä saimme vähän parempaa hintaa. Olemme selvinneet kuitenkin. Nyt tulee vielä korkojen nousu, Juho kertoo.

– Meillä on kuitenkin vahva usko siihen, että aidolle lähiruualle löytyy kysyntää tulevaisuudessa yhä enemmän, Emma arvioi.