Aurinkovuoren koulun kulttuuri-illassa esiteltiin koululaisten taidetta.
Aurinkovuoren koululla vietettiin 30. maaliskuuta kulttuuri-iltaa. Esillä oli laaja ja monipuolinen kattaus Aurinkovuoren koululaisten taideteoksia. Näyttelytiloina toimivat aulan kaikki kolme kerrosta, rappukäytävä, Art Cafe ja kirjasto.
Kulttuuri-illan avasi Aurinkovuoren koulun rehtori Petri Manninen. Rehtori korosti avajaispuheessaan taiteen merkitystä niin nuorille kuin vanhemmillekin.
– Taide, ihan kaikissa muodoissaan, tuo merkityksiä elämään. Se antaa ravintoa mielelle ja mielikuvitukselle. Nämä kaikki kasvaessaan tuottavat parempaa, rikkaampaa ja värikkäämpää elämää. Mielen vapaus ja sen kuvitus on edellytys kehittymiselle ja kehittämiselle.
– Tänään, kun kierrätte meidän lasten ja oppilaiden teoksia, haluan muistuttaa, että siellä takana on aina ihminen ja tarina. Pala hänen mieltään ja mielikuvitustaan. Me katsojat pääsemme siitä osalliseksi ja samalla rikastutamme omaa mieltämme ja mielikuvitustamme.
– Oppilastöiden takana on aina hurja määrä pedagogiikkaa, tekniikkaa, oppimista ja harjoittelua. Siitä iso kiitos tietysti meidän koulun oppilaille, mutta myös meidän koulun huikeille aikuisille, rehtori alleviivasi.

Mannisen puhetta seurasi oppilaiden musiikkiesitys, minkä jälkeen runsaslukuinen yleisö aloitti taidenäyttelyn kiertämisen.
Kulttuuri-illassa oli paikalla laaja joukko taiteilijoita eli koulun oppilaita, jotka tuntuivat nauttivan kulttuuri-illasta ja omien töiden esittelystä.
– Onhan se kivaa, että täällä on tällainen mahdollisuus tuoda omia töitä esille, kertoi Leena Ala-Heikkilä, joka maalaa ja askartelee paljon myös koulun ulkopuolella.
Myös Ville Siirtola, toinen koulun oppilas, esitteli innostuneena omaa työtään ja piti kivana mahdollisuutta saada omaa taidetta näkyville kulttuuri-illassa.
Näyttely oli yli viikon ajan esillä Aurinkovuoren koulun seinillä.
Aurinkovuoren koululaiset järjestivät taidenäyttelyn myös viime vuonna. Tuolloin koululaisten taideteokset olivat nähtävillä Taidevintissä.
– Paljon saimme töitä Taidevintillekin, mutta nyt tänne mahtui myös käsitöitä ja musiikkia ja saimme vähän toisennäköisen illan aikaiseksi, kertoi Aurinkovuoren koulunkäynnin ohjaaja Krisse Rask.
Taidenäyttely on hyvä tapa tuoda esiin nuorten työn tuloksia.
– Koulussa tehdään todella paljon töitä. Muuten ne työt kulkeutuvat vasta keväällä kansioissa koteihin, ja ne saattavat olla luokassa esillä.
– Ideana on, että nauttisimme käden jäljestä ja monenlaisista eri tekniikoin tehdyistä töistä ja innostaisimme toinen toisiamme, niin ohjaajat, opettajat kuin lapsetkin, että minkälaista kaikkea voi tehdä käsin ja miten voi ilmaista itseään erilaisin kuvin ja tekniikoin.