Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Surun kohdatessa

Pennalan Eläintuhkaamossa ­tehdään viimeinen palvelus lemmikille.

Oman lemmikin menettäminen koskettaa syvältä. Väistämättömän surun kohdatessa useimmat lemmikkien omistajat haluavat tuhkauttaa rakkaan lenkkikaverinsa tai kehräävän sylikissansa.

Viime kesänä Pennalaan eläintuhkaamon avannut orimattilalainen Paula Tontti on ollut mukana monessa surussa.

– Tässä työssä surun kohtaaminen on jokapäiväistä. Tärkeintä on olla läsnä siinä hetkessä, kun omistajat tuovat lemmikkinsä tänne tuhkattavaksi. Kaikki eivät pysty puhumaan ja jakamaan suruaan, mutta monet haluavat muistella lemmikkiään ja kertoa niiden kanssa vietetystä ajasta. Siinä vaiheessa, kun asiakkaat tulevat noutamaan tuhkauurnaa, tunnelma on usein jo huomattavasti kevyempi, Tontti kertoo.

Maine coon -rotuisia kissoja yli 20 vuotta kasvattanut Tontti on joutunut luopumaan usein myös omista kasvateistaan.

– Kasvatustyössä olen nähnyt usein niin kuoleman kuin syntymänkin. Molemmat ovat luonnollisia tapahtumia, vaikkakin luopuminen onkin aina surullista.

Idean eläintuhkaamon perustamisesta Tontti sai puolisoltaan.

– Kävin töissä rakennusalalla Helsingissä ja mietin, mihin voisin vaihtaa työni. Mies ehdotti sitten tätä ja aloimme selvittää vaihtoehtoja.

Lupaprosessit osoittautuivat massiivisiksi, mutta luvat tuhkaamolle myönnettiin. Kiinteistölle sopiva tontti löytyi hyvällä sijainnilla Pennalasta, Postin logistiikkakeskuksen kainalosta. Kiinteistön rakentamiseen Tontti sai tukea Leader-rahoituksesta.

Tärkeintä on olla läsnä siinä ­hetkessä.

Paula Tontti

Suurimmat, lähimpänä Orimattilaa olevat alan toimijat ovat Lempäälässä sijaitseva Verna sekä Suomen Eläintuhkaus Myrskylässä.

– Suurimmilla yrityksillä on omat sopimuksensa eläinlääkäriasemien kanssa. Me kilpailemme yksilöllisellä ja henkilökohtaisella palvelulla. Plussaa on tietysti hyvä sijaintimme, Pennalaan on lyhyt matka niin Lahdesta kuin Orimattilastakin.

Kiinteistössä oleva öljyllä toimiva polttouuni on hankittu Englannista. Sen lämpötila voi nousta jopa tuhanteen asteeseen.

Muutaman tunnin tuhkauksen jälkeen eläimestä jää jäljelle vain jonkin verran isompia luita, jotka jauhetaan tuhkan sekaan.

– Tuhka on täysin steriiliä samalla lailla kuin puhdistava tuli. Jos eläimellä on ollut esimerkiksi tarttuva sairaus, se häviää tuhkauksen yhteydessä.

Eläintuhkaamo tarjoaa joko yksilötuhkausta tai yhteistuhkausta. Yhteistuhkauksen tuhkat toimitetaan tuhkaamon puolesta eläinten hautausmaalle.

– Tuhkan voi sirotella tutulle lenkkipolulle tai omalle pihamaalle. Tuhkan sirotteluun on oltava kuitenkin maanomistajan lupa, Tontti muistuttaa.

Pennalan Eläintuhkaamossa on myynnissä myös tuhkauurnia, joita on puisia, keraamisia, pahvisia sekä pellavasta valmistettuja pussukoita.

– Keraamiset uurnat on tarkoitettu pitempiaikaiseen säilytykseen. Arvioisin, että noin puolet säilyttävät lemmikin tuhkauurnan kotona. Toki säilytykseen käyvät myös edullisemmat puiset uurnat sekä kuitulaatikot.

Uurnia on eri kokoisia. Isommista koirista tuhkaa jää noin parin litran verran, kun taas lemmikkikanista tuhkaa jää tuskin kourallista.

Myynnissä on lisäksi erilaisia koruja, joihin voi säilöä rakkaan lemmikkinsä tuhkaa tai karvaa.

Tuhkaamiseen tulee varata erikseen aika, jonka voi tehdä soittamalla, viestillä tai netin kautta.

– Meillä on myös noutopalvelu, mikäli asiakkaalla itsellään ei ole mahdollista tuoda eläintä tänne.

Seuraavana haaveena Paula Tontilla on saada perustaa Orimattilaan eläinten hautausmaa, jota lähialueelta ei vielä löydy.

– Se pitäisi kuitenkin sijaita keskustan tuntumassa, mieluiten kävelymatkan päässä. Olen käynyt kaupungin kanssa neuvotteluja, mutta vielä toistaiseksi sopivaa kohdetta ei ole löytynyt.