Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Salpakankaan koulun talentit estradilla

Keilat lensivät ja viulu soi, kun Salpakankaan koulun oppilaat esittelivät taitojaan Salpatähti-kisassa.

Tunnelma oli sähköinen, kun Salpakankaan koululla päästiin viettämään odotettua Salpatähti 2023 -tapahtumaa viime viikon perjantaina.

Leikkimielisessä talent-kisassa taitojaan pääsivät näyttämään oppilaat eskareista ysiluokkalaisiin. Tapahtuma on jo perinne, ja pakollisen korona-tauon jälkeen esiintyjät olivatkin täynnä intoa, yleisölle tarjoiltiin niin laulua, tanssia, akrobatiaa kuin sketsihuumoriakin. Kaikki osallistujat palkittiin kunniakirjoin, tunnustusta jaettiin muun muassa notkeimmasta ja rempseimmästä esityksestä.

Kisan voiton ja komean kiertopalkinnon nappasi häikäisevällä jongleerauksellaan viidesluokkalainen Kevin Niittyviita, 12.

– Oli tosi kiva kisa, vähän jännitti kyllä, myhäili onnellinen voittaja.

Haluan sirkusammattilaiseksi ja isona kiertää maailmaa ympäri!

Kevin Niittyviita

Hän kertoi innostuneensa lajista sirkuskoulussa.

– Sen jälkeen aloin netistä opetella jongleeraustaitoja. Olen esiintynyt aika paljon erilaisissa tapahtumissa, etelässä olen ollut talent-kilpailuissakin.

Palkintoja on aiemmin tullut myös juoksu- ja hiihtokisoista sekä haitarinsoitosta. Sporttisen nuoren miehen haaveena on kuitenkin tulla estraditaiteilijaksi.

– Haluan sirkusammattilaiseksi ja isona kiertää maailmaa ympäri!

Yleisö kannusti esiintyjiä äänekkäästi, etenkin voittaja räjäytti desibelimittarit kattoon.

– Huomaa, että oppilailla on suuri tarve live-esiintymisiin, iloitsi opettaja Kylli Luukkonen.

– Tässä on mahdollisuus tuoda kykyjään esille kannustavassa hengessä. Oppilaat ovat itse omalla ajallaan harjoitelleet esityksiään, opettaja ei ole ohjannut näitä.

Rehtori Sanna Plit-Rehulan mukaan esiintyjissä piti jopa tehdä pientä karsintaa, jotta tilaisuus saatiin tunnissa vietyä läpi.

Kisan tuomaristossa istuivat rehtorin ohella hiihtäjä ja koulun entinen oppilas Aino-Kaisa Saarinen, yhteysopettaja Sari-Liisa Mäkinen ja oppilaskunnan puheenjohtaja Lyydia Nissinen, 9E.