Sarjakuvataiteilija Pertti Jarla innostui digitoimaan harrastajakuvaajaisänsä Nastola-otoksia.
50-luvun nuoret miehet retkellä Nastolan metsissä, lasten talvileikkejä koulun maisemissa, maatalon väkeä arkisissa töissään – harrastajakuvaaja Arno Jarlan ottamat valokuvat ovat sarjakuvataiteilija Pertti Jarlalle aikahyppy Nastolaan, jota ei enää ole. Hän kertoo tienneensä, että vuosituhannen vaihteessa kuollut maanviljelijäisä oli innokas harrastajakuvaaja, mutta kokoelman laajuus tuli yllätyksenä, kun hän viime vuonna innostui sitä tarkemmin tutkimaan. Kuvia, joita ei ole aiemmin systemaattisesti käyty läpi, on myös hänen sisarensa Virpi Vihervän hallussa.
60-luvulta alkaen pääosassa ovat perhekuvat, kiehtovimpia ovat hänestä kuitenkin vanhemmat.
– Se 50-luvun kuvien määrä on yllättänyt. Niitä on tuhatkunta, skannailen niitä varmaan vielä ensi vuonnakin, Pertti Jarla uumoilee.
– On ollut kiva nähdä, miten paljon siellä on ihan tuntemattomiakin kuvia. Yllätys oli myös, ettei niitä ole läheskään kaikkia vedostettu, ilmeisesti on säästetty rahaa.
Saadakseen taustatietoa kuvista Jarla on julkaissut niitä Facebookin Vanhaa Nastolaa -ryhmässä, missä ne ovat ihastuttaneet myös nuorempaa polvea.
– Vanhat kuvat kiinnostavat ihmisiä. Vaikka olisi myöhemmin muuttanut Nastolaan, paikat ovat kuitenkin tuttuja. On kiva nähdä, millaisia ne ovat ennen olleet.
Kuvia on ryhmässä kommentoitu ja niiden henkilöitä tunnistettu.
Omassa yhteisössään Arno Jarla näyttää olleen puolivirallinen juhlakuvaajakin.
– Hän on sen verran paljon kuvannut 50-luvulla, että häntä on taidettu nakittaa kuvaamaan ihmisten syntymäpäiviä ja muita.
Jarlan mukaan isä kuvasi paljon kavereitaan ja heidän luontoretkiään, sen sijaan tuon ajan arkea ja nastolalaista katukuvaa harmittavan vähän.
– Esimerkiksi Uudenkylän ja Nastolan liikkeistä ei ole yhtäkään kuvaa. Peltotöitä on sentään kuvattu, ne ovat hienoja kuvia.
Kuvat ja negatiivit ovat hyväkuntoisia.
– On hämmentävää, miten hyvin ne ovat säilyneet. Muutamia naarmuja voi Photoshopilla korjailla.
Kuvien laatu ihmetyttää semminkin kun Arno Jarlan käytössä on ollut venäläinen palkkikamera.
– Eli ei niin ihmeellinen, mutta ihan hyvää jälkeä enimmäkseen. Kaikilla ei silloin ollut varaa hienoihin saksalaisiin kameroihin.
Uskomaton yksityiskohta on, että isän vanhan kameran sisällä oli filmi, jossa viimeiset otokset oli otettu 1970-luvulla.
– Kehitin ne pari viikkoa sitten, oli yllätys, että kuvat olivat ihan hyvälaatuisia.
Myös Pertti Jarlalle valokuvaus on mieleistä, kännykällä tulee kuvattua paljon.
– On minulla digikameroita ja filmikameroitakin. Mikään hyvä kuvaaja en ole.
Isän kuvien tuominen laajemmankin yleisön nähtäville houkuttaisi häntä. Nykyään Helsingissä asuva Fingerpori-piirtäjä uskoo, että Nastolasta voisi löytyä sopiva tila.
– Jonkinlainen pieni näyttely olisi kyllä hauska jossain vaiheessa, etteivät kuvat jäisi vain omaksi huviksi. Kuvat on tullut skannattuakin niin isoon kokoon, että niistä voisi tehdä ihan kunnon printtejä.
Jarlan yhteydet Nastolaan ovat säilyneet, siellä asuvat kaksi veljeäkin. Lapsuusmuistoista päällimmäisenä on vapaus.
– Vanhemmat antoivat luvan vaellella. Se liikkumisen vapaus ja laajuus on jälkikäteen ajateltuna hurjaa.