Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Juuret samassa mullassa

Kansanedustajat Ville Skinnari ja Teemu Kinnari ovat pikkuserkkuja. Sata vuotta sitten toinen sukunimi ­lyheni kirjaimen verran.

Kukaan ei tiedä, mitä tuleva hallituskausi tuo tullessaan, mutta yksi asia on jo nyt varma: kahden päijäthämäläisen kansanedustajan nimet menevät vielä monta kertaa sekaisin ihmisten puheissa.

Skinnari on politiikan seuraajille tuttu nimi jo parin sukupolven ajalta, mutta nyt Arkadianmäellä on myös Kinnari. Hollolalainen ensimmäisen kauden kansanedustaja Teemu Kinnari on tosin jo tottunut siihen, että hänet sekoitetaan lahtelaisiin demaripoliitikkoihin Joukoon ja Villeen. Esimerkiksi virastoissa asioidessa tyypillinen tarkentava kysymys sukunimen kertomisen jälkeen on ollut: ”Ai Skinnari?”. Onpa Kinnari saanut myös onnitteluja eduskuntavaalien tuloksesta jo siinä vaiheessa, kun ei itse vielä ollut ehdolla.

– Vuoden 2019 eduskuntavaalien vaalivalvojaisten jälkeen joku tuli yöruokajonossa sanomaan: onnea Ville. Ei meissä kuitenkaan niin paljon pitäisi yhdennäköisyyttä olla, Kinnari naurahtaa.

Ehkä jotain kuitenkin, Ville Skinnarin (sd.) ja Teemu Kinnarin (kok.) lähes samanlaiset sukunimet eivät ole sattumaa. Kansanedustajat ovat pikkuserkkuja. Molemmilla on sukujuuria Hollolan Vesalassa 1600-luvun lopulta asti toimineella Kinnarin tilalla, jonka 14. isäntä Teemu Kinnari on.

S-kirjaimen kokoinen ero nykyisten kansanedustajien sukunimiin syntyi reilut sata vuotta sitten, jolloin veljesten Tyko ja Juho Skinnari elämänpolut lähtivät eri suuntiin. Tyko jäi sukutilan isännäksi ja Juho muutti Lahteen. Siinä vaiheessa Tyko tiputti sukunimestään S-kirjaimen pois. Kuten nykyisistä nimistä voi päätellä, Teemu on Tykon jälkeläisiä ja Ville Juhon sukuhaaraa.

Perimätieto kertoo, että vuoden 1918 sisällissodan kuohuvat vaiheet ovat vaikuttaneet tuolloisiin tapahtumiin. Veljekset olivat poliittisilta näkemyksiltään eri leireissä. Tarinan juoni vaikuttaa jälkikäteen täydellisen loogiselta: nyt sata vuotta myöhemmin veljesten jälkeläisinä on oikeistoa ja vasemmistoa edustavat kansanedustajat.

Ei se tietenkään oikeasti noin suoraviivaisesti mennyt. Mitä ikinä veljesten välillä aikanaan tapahtuikaan, se ei ole heijastunut jälkipolvien väleihin. Teemu Kinnari ja Ville Skinnari istuvat nyt saman pöydän äärellä Kinnarin tilalla ja toteavat kuin yhdestä suusta, että heillä ei ole tietoa sadan vuoden takaisten tapahtumien yksityiskohdista.

– En muista, että Jouko olisi koskaan tästä puhunut. Isämmehän olivat paljon tekemisissä, Ville toteaa.

Nykyisen kansanedustajakaksikon keskinäiset hyvät välit tulivat esiin myös huhtikuussa järjestetyissä Lahden kaupungin vaalivalvojaisissa, kun Skinnari onnitteli puheessaan sukulaismiestään Kinnaria hyvästä vaalituloksesta ja sanoi olevansa ylpeä hänestä. Nyt muutamaa viikkoa myöhemmin rupattelutuokiossa paljastuu, että Skinnari oli aikanaan ollut kannustamassa Kinnaria ehdokkaaksi lähtöön.

Skinnaria tuntuu kuitenkin myös huvittavan tilanne, jossa kaksikko on yhdessä haastateltavina kansanedustajina.

Kyllähän meidän isät eivät tätä uskoisi.

– Kyllähän meidän isät eivät tätä uskoisi, että molemmat ovat kansanedustajia, Skinnari naurahtaa.

Yllättävää puhetta edesmenneen kansanedustajan ja ministerin pojalta, jonka nykyinen työ ministerinä näyttää ulkopuolisin silmin tulleen verenperintönä.

– Ei se ollut itsestäänselvyys. Muistan Iltalehden haastattelun, jossa olen eduskuntatalon portailla ylioppilaslakki päässä isäni kanssa. Otsikko oli: En lähde koskaan politiikkaan. Ehkä siinä oli syntynyt eräänlainen viha-rakkaussuhde politiikkaan, kun oli nähnyt, mitä se tarkoittaa perheelle.

Myös Teemu Kinnari on jatkanut toiminnallaan suvun perinteitä. Hän on neljännen sukupolven kokoomuslainen. Haastatteluhetkellä Kinnari on viimeistä päivää kunnanhallituksen puheenjohtajana. Tehtävässä, jota myös hänen isoisänsä hoiti aikanaan 80-luvun puoliväliin asti.

– Verenperintö ei velvoita mihinkään, mutta oma halu on vaikuttanut päätöksiin. Ensin halusin olla kunnallispolitiikassa rakentamassa Hollolaa eteenpäin. Siinä vaiheessa ei ollut vielä ajatuksia eduskuntatyöstä. Monta vuotta kypsyttelin asiaa ja viime huhtikuussa tein päätöksen. Aika tuntui sellaiselta, että osaamiselleni on käyttöä, toteaa kaurayrittäjä ja maanviljelijä Kinnari.

Kotimaisesta ruokatuotannosta puhuttaessa tuleekin nopeasti esille, että kansanedustajakaksikolla on paljon muutakin yhteistä kuin sukujuuret. He ovat aiemminkin olleet samojen pöytien äärellä, kun puhe on ollut suomalaisen elintarvikeviennin kasvattamisesta.

Kinnarin tila on viime vuosina laajentanut toimintaansa voimakkaasti maanviljelystä ja metsätaloudesta. Tilasta on kehitetty matkailukohdetta, ja pari vuotta sitten avattu kauramylly toimittaa nykyään hiutaleita ympäri maata.

Seuraavaksi Kinnarin tilalla tähdätään kansainvälisille markkinoille, ensin Pohjoismaihin ja Keski-Eurooppaan. Ville Skinnari on edistänyt samaa asiaa toimiessaan ulkomaankauppaministerinä. Esimerkiksi Päijät-Hämeessä on otettu tavoitteeksi elintarvikeviennin kolminkertaistaminen.

Pöydän äärellä syntyykin aiheesta vilkas keskustelu, kun myös Kinnarin Terhi-vaimo liittyy hetkeksi seuraan. Terveiset ministerille ja ”sukulaispojalle” tulevat selväksi: maatalouden alkutuotannon toimintaedellytysten pitää olla kunnossa ennen kuin voidaan puhua tuntuvasta viennin kasvattamisesta. Kaikki tuntuvat olevan tästä samaa mieltä. Skinnari puhuu systeemitason ongelmasta, joka ei ratkea pelkällä tukipolitiikalla vaan uusilla innovaatioilla.

Maatalouden paikallinen ruohonjuuritaso ja globaalin mittakaavan isot haasteet kohtaavat ohikiitävän hetken hollolalaisen sukutilan pöydässä, kun Skinnari mainitsee maailman lannoitetuotannon ongelmista.

– Minulla on aiheesta iltapäivällä puhelu New Yorkiin YK:n apulaispääsihteerille.

Tuskin olisivat Kinnarin tilan esi-isät tuotakaan hetkeä osanneet kuvitella. Kansainvälisyys on nykyään kiinteä osa elämäämme, varsinkin jos sattuu tekemään työkseen ulkomaankauppa- ja kehitysyhteistyöministerin hommia.

Kansanedustaja ei kuitenkaan voi unohtaa juuriaan, hän on aina myös kotiseutunsa puolustaja. Tästä aiheesta pikkuserkkujen ajatukset menevät yksiin. Puheissa vilahtelee tuttuja paikallisia edunvalvontahankkeita: muun muassa liikennehankkeiden rahoitukseen MAL-sopimus valtion kanssa ja nykyisen Lahden yliopistokaupungin aseman vahvistaminen entisestään.

– Meidän isät tekivät töitä, että Lahdesta tuli yliopistokaupunki. Nyt se on totta, mutta seuraavaksi pitää tehdä töitä, että saadaan tuhansia uusia asukkaita. Meidän pitää olla rohkea yliopistokaupunki ja kansainvälistyä, Skinnari toteaa.

Kinnari on samaa mieltä ja huomauttaa, että alueen etujen ajaminen ei katso puoluekirjaa.

– Eihän me olla kilpailussa pärjätty, mutta merkit ovat nyt huomattavasti paremmat. Suunta on hyvä ja oikea, mutta meidän pitää pärjätä kasvukilpailussa paremmin.

Skinnari peräänkuuluttaa oikeaa kunnianhimon tasoa, joka hänen mielestään on avainasia niin urheilussa kuin politiikassa. Samalla hän tosin muistuttaa, että nykyisen maailmanpoliittisen tilanteen vuoksi vaikeita aikoja on vielä edessä.

– Pitää olla uskoa siihen, että kasvu lähtee liikkeelle, kun sota loppuu.

Kinnari on samoilla linjoilla.

– Avaintekijöitä kunnianhimo ja yhteistyö päättäjien ja virkamiesten kesken, minusta se on mennyt parempaan suuntaan.

Tämän kansanedustajakaksikon keskinäisestä yhteistyöstä se ei ainakaan näyttäisi jäävän kiinni. Skinnari oli jo kuusi vuotta sitten juhlapuhujana Kinnarin tilan 350-vuotisjuhlissa. Haastattelun aikana pikkuserkuilla ehtii olla puhetta siitäkin, että tällä vierailulla hän saa takaisin silloin tilalle unohtuneen kravattinsa.