Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Asikkalalaisen tuohimestarin teot kansien väliin

Lähes kaikki asikkalalaiset ovat nähneet vähintäänkin yhden Erkki Pekkarisen tuohityön, Tallukan mäellä seisovan viisimetrisen Tuohiukon. Myös itse tekijä on monelle tuttu, ja nyt häneen on mahdollisuus tutustua entistä paremmin, sillä hänestä on julkaistu Anne Heleniuksen kirjoittama kirja Tuohimestari. Kirja kertoo Pekkarisen tapahtumarikkaan elämän tarinoita ja opastaa myös tuohitöiden tekemiseen.

Helenius kirjoitti Pekkarisesta aiemmin lehtiartikkelin ja lähti mielellään mukaan myös kirjaprojektiin, kun Pekkarisen tuttava sitä ehdotti.

- Lehtijutun jälkeen minua jäi harmittamaan, kun materiaalia oli hirveästi ja Erkistä olisi ollut niin paljon kerrottavaa, Helenius kertaa sitä, miten hän lähti mukaan kirjaprojektiin.

Helenius kertoo, että hän työskenteli lehtijutun aikaan Metsälehdessä. Metsään liittyvät asiat olivat hänelle tuttuja ja lähellä sydäntä, joten kirjan kirjoittaminen oli luonnollista myös siksi. Häntä kiehtoi niin ikään Pekkarisen uskomaton kädentaito.

- Itse kun olen 1970-luvulla syntynyttä vanhempaa uusavutonta polvea, niin se on käsittämätöntä, miten joku pystyy tekemään tuollaista. Miten jollakin on kekseliäisyyttä ja kärsivällisyyttä.

Pekkarisen innostus tuohitöihin alkoi jo nuorena, kun hän näki koulun oppikirjassa kuvat tuohivirsuista ja lähti kuvan perusteella itse opiskelemaan virsujen tekemistä. Ensimmäisten virsujen jälkeen töitä on syntynyt valtava määrä, kuten maailman suurimmat ja pienimmät virsut, kokotuohinen juhlapuku sekä jo mainittu jättimäinen tuohiukkokin.

Helenius kuuli kirjaa kirjoittaessaan lukuisan määrän tarinoita Pekkarisen töistä ja elämästä. Yksi mieleenpainuvimmista, myös valtakunnallista huomiota saanut tarina, liittyi maailman pienimpiin, 3,8-millisiin virsuihin.

- Ne varastettiin hänen tuohimuseoltaan, niin hän alkoi sitten tekemään uusia. Hän jaksoi väkertää uudet, vaikka se kesti kuukausitolkulla. Se oli aika vaikuttava juttu, moni olisi siinä jo luovuttanut, Helenius kertoo.

Mikä sitten on saanut Pekkarisen käyttämään kuukausia ja vuosia tuohitöihin? Kirjailijan mukaan Pekkarinen itse sanoo, ettei tiedä siihen syytä. Heleniuksen kirjaan haastattelemilla henkilöillä oli kuitenkin asiaan omat näkemyksensä.

- Hänen poikansa sanoi, että syy voisi olla kokeilunhalu ja itsensä ylittäminen. Yksi vastaus oli, että se olisi kilpailunhalu, että pystyy tekemään vaikka maailman suurimmat tai pienimmät virsut. Itse olen sen kokeilunhalun ja uteliaisuuden kannalla. Hän haluaa katsoa, mihin tuohi taipuu ja mihin hän itse taipuu, Helenius pohtii.

Samanlaista intoa tuohitöihin on enää harvalla, ja tuohityöt ovatkin katoavaa kansanperinnettä, sillä todellisia taitajia on enää muutamia kymmeniä. Tuohimestari Pekkarinen on pahoillaan, jos perinne katoaa, mutta ei jää sitä sen enempää surkuttelemaan.

- Hän on realisti. Jotenkin tuntui, että hän on ajat sitten hyväksynyt sen, että ihmisiä ei kiinnosta. Erkki on toisaalta sellainen, että hän ajattelee, että jokainen saa tehdä oman valintansa. Jos ei kiinnosta, niin ei kiinnosta. Mitäpä se häneen vaikuttaa, Helenius paljastaa Pekkarisen ajatusmaailmaa.