Viime viikonloppuna Rebecca Immonen kisasi Vantaan SM-hiihdoissa, jossa sijoitus oli 12:s. Onnistunut kilpailu Vantaalla sinetöi Immosen valinnan nuorten MM-kisoihin, jotka kisaillaan Sveitsissä tammi-huhtikuun vaihteessa.
Toissa viikonloppuna Rebecca Immonen urakoi Iisalmessa järjestetyissä nuorten SM-kisoissa kolme matkaa, joista jokaisesta tuli mitali kotiin tuotavaksi. Mitalisijoitukset eivät ole Immoselle uusi asia, sillä menestystä hän on saavuttanut jo aiempinakin kausina. Hiihtäjä itse tuumaa, että viimeisistä sijoituksista on jäänyt sopiva nälkä jatkoa ajatellen.
Immonen on asunut latujen vieressä pienestä pitäen. Perheen isä ja äiti harrastavat ja seuraavat aktiivisesti hiihtoa, joten tytärkin vietiin laduille heti, kun se oli mahdollista. Immonen muistelee hymy huulillaan ensimmäisiä kosketuksiaan maastohiihtoon ja kilpailemiseen.
- Kyllähän minä ne ensimmäiset kisat hiihdin joskus 4-5-vuotiaana ihan vaan siksi, että sain sen lakritsipatukan, jonka maaliin hiihtäneet saivat.
Ensimmäiset kisat käytiin Nastolan Nasevan iltahiihdoissa. Sen jälkeen tyttö osallistui koulujen välisiin kilpailuihin joissa pärjäsi ihan mukavasti, mutta sitten laji jäi. Onneksi vain hetkeksi.
Laji löytyi uudelleen, kun isä Jari Immonen houkutteli tuolloin kuudennella luokalla ollutta tytärtään kanssaan iltalenkeille. Muutaman kerran kieltäydyttyään Rebecca päätti antaa hiihdolle uuden mahdollisuuden, ja sillä ladulla ollaan.
- Vahva vaikutuksensa intooni aloittaa uudelleen oli ehdottomasti myös vuoden 2011 Oslon MM-kisoilla. Katsoin kisoja telkkarista ja päätin, että musta tulee isona hiihtäjä.
Tukijoukkojen rooli on huippu-urheilijan polulle tähtäävälle nuorelle merkittävä. Rebeccalla on onnekseen jo joitain yhteistyökumppaneita muun muassa välineiden ja vaatteiden osalta.
Lisäksi Immosten naapurissa asuvan Kimmo Pusan kokoama runsaan 80 yksittäisen kannattajan verkosto tukee hiihtäjälupauksen uraa.
- Onhan se mahtavaa, että muut uskovat minuun ja haluavat tukea. Mieltä lämmittää pienet eleet, kuten se, että lenkille lähtiessä naapuri huutelee tsempit perään.
Immonen pitää maastohiihdosta lajin monipuolisen harjoittelun vuoksi ja siksi, että lajissa voi pistää itsensä tiukoille.
- Sitten kun pärjää, niin se oma panostus konkretisoituu, ja kova työ palkitaan, Immonen summaa.
Immosen harjoitusmäärä vaihtelee sen mukaan, onko kesä vai talvi tai kova vai kevyt viikko. Kevyellä viikolla hän treenaa yhden kerran päivässä ja vähän kevyemmin. Kovilla viikoilla treeniä kertyy reippaat 20 tuntia viikossa.
Suomalaisen hiihdon tämän päivän ja tulevaisuuden näkymiin nuori lupaus suhtautuu optimistisesti.
- Paremminkin on mennyt, mutta nyt ollaan taas nousussa. Nyt voi maailmancupista, miehiltäkin, jo odottaa menestystä ja mitaleja. Nuorissa on kovia lupauksia, joten tulevaisuus näyttää hyvinkin valoisalta.
Maastohiihdon mitalisaaliin Pyeongchangin olympialaisista Rebecca ennustaa seitsemäksi.
Tanja Rautavirta