Mustan kiekon lumoissa

Robert Rambergin vinyylilevysuosikit ovat pääosin 1960-luvulta. Kuva: Tuomas Räihä.

Ville Hakala

Vääksyläinen Robert Ramberg laskee neulan levylautasella pyörivän äänilevyn uralle. Laskeutumisesta kuuluvaa napsahdusta seuraa lyhyt jännityksen hetki, kunnes kaiuttimista kajahtavat Beatlesin Rubber Soul -albumin avaustahdit.

- Olen nyt 61-vuotias, mutta näin pystyn palaamaan takaisin lapsuuden ja teini-iän unelmiin ja tunnelmiin, Ramberg sanoo.

Ensikosketuksensa vinyylilevyihin hän sai lapsuutensa Tapiolassa 1960-luvun puolivälissä. Naapurissa asuneen ystävän professori-isä hankki uusimpia pop-levyjä tuoreeltaan, ja kaverukset käyttivät lähes kaiken vapaa-aikansa niitä kuunnellen.

- Esimerkiksi kaikki Beatles-levyt saatiin kuunteluun heti tuoreeltaan. Muistan aina sen jännityksen, kun odotimme, mitä sieltä alkaisi kuulua. Tuohon aikaanhan poppia taisi tulla radiosta sen varttitunnin verran viikossa, Ramberg muistelee.

Niinpä omat levyt olivat arvossaan. Naapuriin jouluna 1968 saapunutta Beatlesin valkoista tuplaa kuunneltiin käytännössä koko joululoma.

- Ensimmäinen oma levyni oli syksyllä 1968 ostamani Hey Jude/Revolution -sinkku, ja ensimmäinen itse ostamani albumini oli Creamin Wheels of Fire. Se löytyy hyllystä edelleen. Tuo sinkku on hävinnyt aikanaan jonnekin, Ramberg harmittelee.

Ensimmäisiä levyjään Ramberg kuunteli melko rupuisesta Philipsin matkasoittimesta.

- Kunnon levysoittimen sain hankittua vuonna 1970. Ja siihen Tandbergiin säästettiin kyllä jokaikinen penni, mikä vain jostain irtosi. Muuten kaikki rahani menivätkin levyihin, Ramberg naurahtaa.

Rambergin innostus pop- ja rock-musiikkiin kasvoi entisestään Woodstock-konserttielokuvan myötä, ja levykokoelma kasvoi elokuvassa kuulluilla artisteilla kuten Santanalla, Ten Years Afterilla, The Wholla ja Creedence Clearwater Revivalilla.

- Niitä minä kuuntelen edelleenkin, oman aikakauteni classic rockia ja 1960-70 -lukujen poppia.

Tänä päivänä hänellä myös on, mistä ammentaa. Miehen levyhyllystä löytyy noin 3 000 vinyylilevyä ja pari sataa sinkkua.

- Nuoruuden levyt ovat aika hyvin tallella, vaikka opiskeluaikoina osa niistä vaihtui virvoitusjuomiin, Ramberg naurahtaa.

Vahinko on sittemmin paikattu, ja puuttuvat helmet on pikkuhiljaa ostettu takaisin hyllyyn.

- Olen nyt siinä mielessä onnellisessa tilanteessa, että pystyn hankkimaan ne levyt, jotka haluan. Kokoelma kasvaa ehkä yhden levyn viikkotahdilla.

Vuosien varrella vaalittu kokoelma on myös hioutunut niin, että jokainen levy on myös aika ajoin kuuntelussa.

- En kerää keräilemisen takia, vaan ostan levyjä kuunteluun. Voi siellä joku sellainenkin levy olla, että se on hyllyssä siksi, kun siellä on muutkin sen artistin levyt. Mutta kyllä sellaisetkin levyt on kuunneltu useampaan kertaan. Turhat levyt ja inhokit olen siivonnut pois, Ramberg toteaa.

Vinyylilevyt ovat kulkeneet Rambergin mukana koko hänen elämänsä ajan, mutta varsinaisesti hänen vinyyliharrastuksensa roihahti uuteen liekkiin 2000-luvulla.

- En ole mikään puritaani, joka kuuntelisi pelkästään vinyylejä ja kuuntelen ihan mielelläni myös cd:itä ja Spotifyäkin, mutta jotkin levyt ovat sellaisia, että ne on saatava myös vinyylinä.

Ramberg ei myöskään metsästä pelkästään ensipainoksia, kuten jotkut alan harrastajat tekevät.

- Uusintapainokset kelpaavat hyvin. Minulle riittää, että levy on hyväkuntoinen ja mielellään myös kansi. Kansitaidehan on olennainen osa harrastusta.

Onnellisessa asemassa Ramberg on siinäkin, että hänen lähipiirinsä hyväksyy täysin levyharrastuksen ja osin jopa osallistuu siihen.

- Tosin kerran vaimo oli hieman mielenosoituksellisesti levittänyt yhtenä ainoana päivänä saapuneet kahdeksan pakettilappua keittiön pöydälle.

Rambergin hankintainto on onneksi hieman rauhoittunut niistä ajoista.

- Vaimokin tykkää aika ajoin kuunnella niitä 70-80-luvun taitteen Suomi-rock levyjään, ja myös keskimmäinen tytär on hurahtanut vinyylilevyihin, Ramberg kertoo.

Muihin alan harrastajiin hän pitää yhteyttä Facebookin Vinyylin vinguttajat -ryhmän kautta. Sieltä tutuksi tulleelta ystävältä hän hankki keväällä Saloran Orthoperspecta -vintagesoittimen.

- Pikkuvikainen Salora nökötti koko mökkeilykesän keittiön hyllyllä. Kun Jukka-Pekka, jolta sen hankin, menehtyi kesällä, katsoin velvollisuudekseni hoitaa soittimen kuntoon. Viime viikolla sain Saloran huollatettua Salossa, ja nyt se soi keittiössämme, kuten Jukkis olisi varmaan toivonutkin, Robert Ramberg sanoo.

Keskustelu