Sanni Grahn-Laasonen vieraili Vääksyssä

Opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen keskusteli Jukka ja Maija-Liisa Smuran kanssa lauantaina Vääksyssä.

Tuomas Räihä

Opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen (Kok) vieraili lauantaina Vääksyn keskustassa tapaamassa paikallisia ihmisiä, keskustelemassa heidän kanssaan ja vastaamassa ihmisiä askarruttaviin kysymyksiin. Samaan aikaan vanhassa Vääksyssä ja Päijänne-talolla järjestetyt avoimet ovet ja pihat- päivä sekä sadonkorjuumarkkinat keräsivät suurimman ihmismassan, mutta ministeriäkin tapaamaan saapui joitakin paikallisia.

Jotkut halusivat vain tervehtiä ministeriä, antaa hänelle lahjan tai napata hänen kanssaan valokuvan. Kriittisiäkin kommentteja ja kysymyksiä kuitenkin kuului. Ihmiset keskustelivat Grahn-Laasosen kanssa muun muassa koulutusleikkauksista ja koulujen alasajosta. Koulutusta vaille jäävien nuorien ja työttömien tilanne huolestutti.

Grahn-Laasonen vieraili ennen Vääksyyn saapumistaan Lahdessa. Muutenkin ministeri reissaa ympäri maata enenevissä määrin ennen kuntavaaleja.

- Tämän päivän kohtaamisissa on ollut positiivinen tunnelma, Grahn-Laasonen totesi.

Hänen mukaansa ihmisten huolenaiheet vaihtelevat hieman paikkakunnittain, mutta yleisiäkin teemoja löytyy.

- Ihmisiä huolestuttaa taloustilanne ja monet kertovat henkilökohtaisia tarinoitaan. Myös yrittäjyys ja siihen liittyvät asiat kiinnostavat, Grahn-Laasonen kertoi.

- Jos ihmisten huolenaiheet niputetaan yhteen, niin suurin kysymys on se, miten Suomi pärjää.

Ministerin omat ratkaisut Suomen pärjäämiseen ovat suuret uudistukset, kuten kilpailun avaaminen ja säätelyn purkaminen.

Vääksyssä kaikki eivät kuitenkaan tivanneet ministeriltä ratkaisuja vaikeisiin kysymyksiin. Entiset asikkalalaiset, nykyisin 7 vuotta kunnassa mökkiläisinä olleet Maija-Liisa ja Jukka Smura halusivat antaa Grahn-Laasoselle kiitosta hänen työstään ja persoonastaan.

- Kehuttiin kuinka ihana tyttö hän on. Hän on niin aikaansaava ja osaava. Eikä jää sanattomaksi, vaikka on niin nuori, Smurat kertoivat juttutuokion jälkeen.

He eivät olleet aikaisemmin tavanneet Grahn-Laasosta henkilökohtaisesti. Tapaaminen ei kuitenkaan muuttanut mielikuvaa, joka pariskunnalla ministeristä oli.

- Kyllä hän vaikutti samalta kuin tiedotusvälineiden kauttakin. Kyllä tähän ikään mennessä ihmiset pitää jo niin hyvin tunnistaa ettei kuva muutu, Jukka Smura totesi.