Orimattilassa etsittiin rasteja kokemuksella ja nuoruuden innolla

Asikkalan Raikkaan Jukka Lehtisen jalka nousi kevyesti vielä maalisuoralla. Lehtinen suunnistaa H55-sarjassa. Marika Silver

Marika Silver

- Kuka tuonne metsään oli kiviä kerännyt? Ei niitä ennen ole noin paljon ollut, SOC Asikkalan Matti Railimo puuskutti maalissa.

Ei tosin vakavalla naamalla, vaan hymyssä suin ja pilke silmäkulmassa - kuten 407 muutakin Orimattilan Rastivarsojen kevätkansallisiin kilpailuihin osallistunutta pihkaniskaa.

Ensimmäiset kilpailijat lähtivät Orimattilan Tuuliharjan maastoon tänään aamupäivällä kello 10. H65-sarjassa kisannut Railimo pääsi lähtemään hyvissä ajoin rastien hakuun.

- Kivikkoa oli paljon, mutta muuten rata oli kiva, hän analysoi.

Kuutisenkymmentä vuotta lajia harrastanut Matti Railimo käy edelleen 1-2 kertaa viikossa suunnistamassa. Kuntorastien lisäksi mies kiertää alueellisia, kansallisia ja kansainvälisiä kisoja.

- Juhannuksena menen Antwerpenin sprinttiin, ja elokuussa on veteraanien MM-kisat Tallinnassa. Fin5-rastiviikolle lähden heinäkuun puolivälissä, Railimo jutteli.

Siinä missä Railimo edustaa kokemusta, niin Hollolan Urheilijat -46:n väreissä metsässä viilettänyt Leevi Passila kuuluu lajin nuoriso-osastoon.

- Aloin kilpailla suunnistuksessa viime kesänä. Tänä vuonna olen ollut yksissä harjoituskisoissa ennen tätä.

H10-sarjassa suunnistavan Leevin päälajit ovat jalkapallo ja hiihto, mutta suunnistus kulkee mukana hyvänä sivulajina. Paras suunnistusmaasto on nuoren miehen mielestä sellainen, jossa pystyy juoksemaan kunnolla.

- Täällä pystyi jossain kohdissa juoksemaan, muttei kovin paljon, Leevi pohti.

Hän kertoi löytäneensä kaikki vaaditut rastit. Pummeja ei kuulemma tullut lainkaan.

Useampi maaliin tullut totesi sen, minkä kilpailunjohtaja Juho Kuoppamäki ja tiedottaja Markku Hämäläinen vahvistivat: Tuuliharjan maasto ei ole helppo.

- Täällä on poikkeuksellisen vaativa metsämaasto. Esimerkiksi korkeuserot ovat isoja, ja maastopohja on hidaskulkuinen. Tämä on tosisuunnistajan maasto, Hämäläinen luonnehti.

Ratamestari Jouni Tourunen apulaisineen oli virittänyt lähes 60 rastia vaativaan metsämaastoon.

Järjestävä seura odotti kisoihin hieman enemmän osallistujia kuin mitä nyt saatiin kasaan.

- Aiemmissa kansallisissa kisoissamme on ollut 500-700 sataa osallistujaa, Markku Hämäläinen mainitsi.

Joka tapauksessa kisatapahtuma oli sen verran mittava, että talkoolaisia tarvittiin lähes sata. Orimattilan Rastivarsojen jäsenmäärä on noin 250.

Juho Kuoppamäelle Tuuliharjan kilpailu oli ensimmäinen kilpailunjohtajan ominaisuudessa.

- Toistaiseksi kaikki on mennyt hyvin. Isoin homma oli juurikin kilpailuorganisaation kokoaminen, Kuoppamäki tuumasi kisarumban ollessa täydessä vauhdissa.

Hänen kilpailupäivän päätehtävänsä oli valvoa ja varmistaa, että paletti pyörii suunnitellusti.

Kommentoi