Ajankohtaista

Norppien kinokset kuntoon kolaamalla

Asikkalan luonnonystävät olivat viime lauantaina jo toisena vuotena peräkkäin kantamassa kortensa kekoon saimaannorppien pesinnän edistämiseksi kolaamalla apukinoksia yhdelle Saimaan luodoista. Noin 15 hengen asikkalalaisporukalla oli kolausretkelleen suosiolliset olosuhteet.

- Kahta päivää aikaisemmin Saimaalle oli satanut 10 senttiä lunta ja kun jäätäkin oli noin 15 senttiä, niin jää- ja lumitilanne suosi retkeämme, Asikkalan luonnonystävien puheenjohtaja Juha Kamppila kertoo.

Kun sääkin oli lauantaina talvisen kaunis ja Saimaa näytti komealta, oli asikkalalaisten reissu kaikin puolin onnistunut.

- Aurinko nousi ja tuultakaan ei ollut jäällä yhtään. Menomatkalla susi jolkotteli meidän editsemme saaresta toiseen, Kamppila kuvaa alkuretken tunnelmia.

- Meitä oli hyvä porukka, niin ei itse kolaamisessa paria tuntia kauempaa mennyt. Väki sai uskoa ja voimaa tekemiseen ja innosta puhkuen suunnittelimme jo seuraavan vuoden retkeä, mikäli sellaista tarvitaan, hän jatkaa.

Asikkalan luonnonystävät kolasivat tällä kertaa norpille noin 10 metriä leveän, metrin syvyiseksi tampatun kinoksen. Norpat tarvitsevat lumikinoksia kuuttien turvaksi sekä säiltä että pedoilta.

- Kuutti on syntyessään märkä ja lumipesä tarjoaa sille lämpimän paikan selvitä pakkasista, Kamppila selvittää.

Ennen norpat tekivät pesänsä tuulen puhaltamiin kinoksiin, mutta nykyisten huonojen talvien takia Norpat tarvitsevat ihmisten apua.

- Viisi vuotta sitten tehtiin ensimmäiset apukinokset ja nyt tämä on vakiintunut apukeino. Meidän on tehtävä näin, kunnes norppa tottuu käyttämään keinopesiä, jotka ovat jo nyt käsittääkseni olleet kokeilussa, Kamppila sanoo.

Leudot talvet uhkaavat siis norppien pesintää. Saimaannorppien suurin kuolemansyy on kuitenkin kalastajien verkot.

- Paras suojelukeino on verkkokalastuksen säätely kesäisellä Saimaalla. Pikkukuutit kun opettelevat kalastamaan, niin ne jäävät herkästi verkkoihin kiinni, Kamppila toteaa.

Tuomas Räihä

Suosittelemme