Ajankohtaista

Huskyvaljakko kiidättää lomalaisia

Yli-Karkelan tilan mailla riittää lääniä huskyille. Kuva: Nanna_Oksanen

Meteli on korviahuumaava, kun kahdeksan siperianhuskyä valjakossa odottaa lähtökäskyä Anne Seppälältä.

- Kun lähdetään liikkeelle, ne hiljenevät, koska vetämisestä ne nauttivat yli kaiken, tietää Yli-Karkelan tilan emäntä.

Tilalla eletään nyt huskyajeluiden sesonkia: sosiaa­lisen median kautta on kiirinyt sana, että näinkin etelässä pääsee kokemaan tämän arktisen lajin riemuja. Kyydittäviä on ollut Pariisista, Intiasta ja Venezuelasta asti.

- Yleisin reaktio on, että ihmiset ovat haltioituneita, Seppälä myhäilee.

Valjakko kiitää 15 kilometrin tuntivauhtia, joten kyydittävällä on oltava lämpimästi päällä. Rekeen mahtuu vain yksi kerrallaan, vuoroaan odotellessa voi juoda kuumaa kaakaota tai paistaa makkaraa laavulla.

Koirilla on selvä työnjako vetäessä.

- Jami on valjakon johtaja, sen aivot. Takaparissa ovat aina voimakkaimmat koirat. Ja jos nuorempi koira riehuu, vanhempi ärähtää sille.

Koirille on kuitenkin hyväksi, että paikkoja välistä vaihdetaan. Palkkioksi koirat saavat läskinpaloja, ne ovat niiden energiapatukoita.

Ensimmäiset huskyt tulivat tilalle kahdeksan vuotta sitten. Asiakkaita on kyyditty pari vuotta.

Seppälä on koulinut kaikki yhdeksän huskyään pennusta asti, joten ne tottelevat häntä kuin unelma.

- Kerran isäntä kokeili ajaa, ja silloin tultiin kotiin pusikon kautta!

Iltaruuan jälkeen huskyillä on tapana ulvoa kiitokseksi ruuasta. Mutta jos emäntä menee ulos ja nostaa käden pystyyn, ulvova lauma hiljenee.

Huskyt nauttivat pakkasesta, mutta osaavat emännän mukaan ottaa aurinkoakin kesällä. Ne viihtyvät läpi vuoden ulkotarhassa, missä ne nukkuvatkin kopeissaan pahnojen päällä. Vetohommat rajoittuvat kylmän aikaan.

Jokaisella koirista on oma luonteensa, joku on kova juttelemaan, toinen on vetäytyvämpi, joku linssilude.

- Husky on ihana rotu, niissä on jotain villiä, Seppälä miettii.

Valjakkoajo on hänelle lähinnä harrastus, pääelinkeino on juuresten viljely.

Vetokauden päätteeksi Seppälä tekee yleensä koiriensa kanssa vaellusretken pohjoiseen.

- Pisin reissu on ollut Kilpisjärven vaelluksella, missä ajoin 350 kilometriä viikossa.

Yli-Karkelassa vieraillut Sisko Nikkinen pääsi elämänä ensimmäiselle husky­ajelulle, jolla poikettiin myös laavulla makkaraa syömässä.

- Oli tosi mukavaa! Vähän poskia palelsi mutta ei pelottanut, luotin kuskiin.

Seppäläkin nauttii yhä valjakkokyydistä, vaikka ajaa sesonkiaikaan lähes joka päivä.

- Tuntuu hienolta, kun näkee, miten koirat työskentelevät ihmisen eteen. Siinä tulee sellainen vapauden tunne, varsinkin tunturissa.

Marjaana Kontu

Suosittelemme