Ajankohtaista

Orimattilalainen Jyri Ansa myy läskiään hyväntekeväisyyden nimissä

Jyri Ansa on valmiina hieromaan rahaa hyväntekeväisyystyöhön Malawissa. Kuva: Soili Kaivosoja

Orimattilalaisella Jyri Ansalla on tälle vuodelle hieno tavoite. Hän on päättänyt saada vuoden aikana kasaan 6 004 euroa kehitysyhteistyöhön. Ensimmäinen tuhatlappunen on jo siirtynyt Väestöliiton tilille, mutta entinen hieroja joutuu keksimään vielä monta tempausta ennen kuin tavoite on täynnä.

Ansa kuuluu Kapua Malawi 2018 -tiimiin, joka kerää varoja Väestöliiton ja Taksvärkki ry:n toimintaan Malawissa sekä Kynnys ry:n toimintaan Etiopiassa. Kerätyillä varoilla järjestöt toteuttavat kehitysyhteistyötä, jolla edistetään tyttöjen, naisten ja vammaisten asemaa kohdemaissa koulutuksen kautta sekä oikeuksien toteutumista kyläyhteisöissä.

- Meitä on tiimissä kaikkiaan 17 henkeä ympäri Suomea. Jos kaikkien tavoitteet toteutuvat, saamme jaettavaksi yhteensä 100 000 euroa, Jyri Ansa kertoo.

Ansa kerää rahaa useammilla tempauksilla. Ensimmäisenä toteutui paita-hanke, johon hän myi yrityksille mainostilaa. Käynnissä on lisäksi hierontakampanja, jota on toteutettu muun muassa Asikkalassa. Huhtikuun 7 -8. päivä Ansa hieroo Orimattilassa.

- Tarkoitus on hieroa lauantaiaamusta sunnuntaiaamuun. Hieronta-ajat ovat 50 minuutin mittaisia ja maksavat euron minuutilta. Eri tapahtumissa toimii mukana Kapua-kahvila ja tarkoitus on järjestää jossain vaiheessa lastenkonsertti sekä aikuisten ravintolailtamat, Ansa kertoo rahankeruusuunnitelmistaan.

Tammikuun alusta Ansalta on voinut ostaa myös läskiä.

- Myyn läskiäni niin, että ihmiset saavat kannustaa maksamalla haluamansa kilohinnan jokaisesta laihduttamastani kilosta. Toistaiseksi kukaan ei ole vielä tähän haasteeseen osallistunut, Ansa nauraa.

Kapuamalla on kerätty rahaa eri kehitysmaiden kohteisiin vuodesta 2006 lähtien reilusti yli 800 000 euroa. Jyri Ansa innostui hyväntekeväisyysprojektista vaimonsa innostamana.

- Vaimoni osallistui Kapuaan pari vuotta sitten. Siinä yhteydessä kiinnostuin itsekin kehitystyöstä. Samaan aikaan muuttoliike Suomeen päin kävi kovana ja minulle tuli ajatus, että jos me pystyisimme auttamaan näitä ihmisiä sinne heidän omille kotiseuduilleen, ettei heidän tarvitsisi lähteä sieltä. Olen huomannut, että ne kyläyhteisöt ja yhteisöt, missä tehdään töitä naisten eteen, kehittyvät.

Ansa on pysähtynyt miettimään myös sitä, että meillä hyvinvointivaltiossa elävillä on paljon yltäkylläisyyttä, josta voisimme edes hieman luopua vähempiosaisten hyväksi.

Lisämausteena Kapua-projektissa on syys-lokakuussa järjestettävä matka Malawiin, jonka jokainen tiimin jäsen kustantaa itse.

- Tutustumme siellä avustuskohteisiin. Liikumme kylien välit mahdollisuuksien mukaan polkupyörillä ja käymme melomassa Malawi-järvellä. Lopuksi kiipeämme Mulanje-vuorelle, joka on 3 002 metriä korkea. Jyri Ansan Kapua-matkaa voi seurata Facebookissa nimellä Jyri Kapuaa apua - Malawi 2018. Lisätietoa hyväntekeväisyystempauksesta netissä kapua.fi.

Soili Kaivosoja

Suosittelemme