Ajankohtaista

Päijät-Hämeen Vuoden nuori yrittäjä 2018 -palkinto Orimattilaan Pommi-Henkalle

Henri Kiviniemi (oik.) valittiin Päijät-Hämeen vuoden nuoreksi yrittäjäksi. Kuvassa myös Kiviniemen ystävä ja työntekijä Matti Hakala Kuva: Ruska Paronen

OneFX Oy:n Henri Kiviniemi on valittu vuoden 2018 Päijät-Hämeen nuori yrittäjä -palkinnon saajaksi. OneFX Oy on vuonna 2014 perustettu orimattilalainen tuotantoyhtiö, joka on erikoistunut erikoistehosteisiin ja erilaisiin rakennelmiin sekä elokuvien, videoiden ja televisio-ohjelmien tuotantoon.

- Tuotamme Suomessa näyttäviä erikoistehosteita ja räjähdyksiä TV-sarjoihin, mainosvideoihin sekä elokuviin. Tarjoamme asiakkaillemme myös vaikuttavia mainosvideoita ja rekvisiittoja erilaisiin tuotantoihin. Avasimme myös nettikaupan omille erikoistehostetarvikkeille, toteaa yrittäjä Henri Kiviniemi.

Valintakriteereinä Päijät-Hämeen Yrittäjien hallitus piti mm. vahvaa yrittäjäasennetta ja tuloksekasta kasvua, jonka yritys on nuoresta iästään huolimatta pystynyt saavuttamaan lyhyessä ajassa.

- Ainutlaatuisen yrityksestämme tekee varmasti se, että olemme onnistuneet brändäämään televisiossa näkyvät räjähdykset ja isot pommit yrityksemme leimaksi. Isoin ainutlaatuisuus löytyy kuitenkin meidän palveluasenteesta, jota arvostetaan kovasti, sanoo Henri Kiviniemi.

Suomen Yrittäjät ja Yksityisyrittäjäin Säätiö järjestävät vuosittain Nuori yrittäjä -kilpailun. Valinnassa painotetaan ansioita toimialaan, innovatiivisuuteen ja yrittäjäasenteeseen liittyen. Päijät-Hämeen Yrittäjien hallitus valitsee maakunnallisen voittajan yleisön ja paikallisyhdistysten ehdotuksista.

Maakunnallinen nuori yrittäjä jatkaa eteenpäin valtakunnalliseen kilpailuun, jonka voittaja julkistetaan Nuorten Yrittäjien Get Together -päätapahtumassa Hyvinkäällä 24.8.2018. OneFX Oy palkittiin maakunnallisella palkinnolla 26.4.2018 Malskilla järjestetyssä Luova yritys, taitava yrittäjä -tilaisuudessa.

Suosittelemme