Ajankohtaista

Onnekas epäonnenpotku - loukkaantuminen toi asikkalalaistytöille uuden harrastuksen

Veera ja Lotta Järvisen uintiharrastus lähti toden teolla käyntiin vajaat kaksi vuotta sitten Lahden maauimalassa. Kuva: Antti Hartikainen

Kesällä 2016 asikkalalaiset sisarukset Veera ja Lotta Järvinen leikkivät tavallisia pihaleikkejä. Veera kaatui ja käsi jäi alle.

- Käsi meni kahdesta kohtaa poikki. Se oli ihmettelyä se kesä, että mitä tehdään. Tuntui, että kaikki mureni kesäkuun alussa. Kipsi saatiin aikanaan pois ja lääkäri sanoi, että uiminen on parasta kuntoutusta, tyttöjen isä Vesa Järvinen kertoo.

Onneksi sekä Veera että häntä kaksi vuotta vanhempi Lotta pitivät uimisesta.

- Olimme keksineet kaikenlaista kesän aikana. Järveen kun piti päästä, laitettiin käteen muovipussit ja teipit kainaloon. Veera oli järvessä käsi pystyssä. Kävimme kerran maauimalassa hyppyrimäen tornissa Veeran kanssa. Sovimme, että ennen koulun alkua otetaan Lotta-sisko mukaan ja käydään maauimalassa, kun ei ole ikinä käyty.

Sää oli huono ennen koulun alkua. Vesa ei olisi halunnut päästää tyttöjä uimaan, jotta he eivät olisi tulleet kipeiksi.

- Onneksi annoin periksi sillä kertaa. Siellä oli valmentaja kellottamassa jollekin miljoonaa vetävälle tytölle aikaa. Veera ja Lotta olivat siinä hyppimässä ja pomppimassa.

Valmentaja tuli Vesan viereen ja kysyi, ovatko tytöt jossakin uimaseurassa. Hän sanoi näkevänsä tuhansia uimareita vuodessa, eikä kaikilla ole Veeran ja Lotan intoa ja fyysisiä ominaisuuksia.

- Ajattelin, että johan tulee tarinaa. En tiennyt kuka hän oli, mutta hän sanoi olevansa Lahden Uimaseurasta. Siellä olisi kerran viikkoon harraste- ja tekniikkapuolen treenejä ja sieltä lähtee tie vaikka mihin. Polkuja on ylöspäin niin paljon kuin intoa ja taitoa riittää.

Lopulta miehen nimeksi selvisi Martti Ala-Seppälä. Vesa kertoi kohtaamisesta tyttöjen äidille, Marika Järviselle, joka selvitti kuka Martti oli.

- Hän on tunnettu uintiguru, valmentaja ja mukana ravihevoshommissa. Siltä istumalta äitinsä ilmoitti tytöt seuraan harrasteryhmiin. Siitä se sitten lähti. Kuukauden kuluttua heidät siirrettiin astetta eteenpäin. Kolmen kuukauden päästä Lotta pyydettiin jo kilparyhmään, Vesa taustoittaa.

Harrastus muuttui äkkiä kilpailuhenkiseksi. Lotta on kiertänyt kisoja menneenä vuotena noin kerran kuussa ja hän oli kolme viikkoa sitten mukana SM-tason Rolloissa. Veerakin harjoittelee jo kilparyhmässä. Tytöt pitävät kilpailemisesta ja seuran myötä on löytynyt uusia kavereitakin.

- Veeralla on kolmet harjoitukset viikossa, aina tunti kerrallaan. Kahta-kolmea kilometriä vetävät siellä keskimäärin. Lotalla on neljät harjoitukset viikossa.

Marikan mukaan uiminen pitää tyttöjen energiatasot hyvässä hallinnassa.

- Molemmat ovat hyvin aktiivisia. Uidessa saa energiat purettua ja se tasapainottaa muuten villiä menoa. Siinä saa hyvän fyysisen kunnon ja se on ylipäätänsä hyvä harrastus.

Ikävästä tapaturmasta kehkeytyi siskoksille rakas harrastus, ehkä jopa tuleva ura.

- Olen aina ajatellut, että jos se käsi ei olisi mennyt poikki, tuota uintiharrastusta ja uimaseuraa ei olisi koskaan tullut. Emme varmaan olisi sillä sekunnilla olleet maauimalassa, josta Ala-Seppälä bongasi nämä. Huono ja hyvä tuuri menivät käsi kädessä, Vesa tuumaa.

Antti Hartikainen
antti.hartikainen@seutuneloset.fi

Suosittelemme