Ajankohtaista

Uusi rehtori uudistaa Asikkalan seudun Musiikkiopistoa

Asikkalan seudun Musiikkiopiston uusi rehtori Siru-Lina Ollula ja vararehtori Juha Saarinen muodostavat opiston tehokaksikon. Kuva: Tuomas Räihä

Asikkalan seudun Musiikkiopistolla puhaltavat uudet tuulet. Opisto sai uuden rehtorin, kun Siru-Lina Ollula aloitti työssä virallisesti elokuun alussa. Samalla AsMossa on käynnissä uudistusprojekti, joka on tuonut opistolle uuden ilmeen, tarjontaa on laajennettu sekä uusi opetussuunnitelma on otettu käyttöön. Uuden opetussuunnitelman myötä muun muassa numeroarvostelusta luovutaan ja arvostelusta pyritään tekemään jatkuvaa ja luonteva osa opetusta.

- Se on hyvä suunta siinä mielessä, jos se kannustavuus tulee toista kautta, Ollula miettii.

Opistoa on muutenkin haluttu tuoda enemmän nykyaikaan.

- Minulla on ajatuksena se, että pyritään panostamaan yhteismusisointiin, ja että olisi näkyvyyttä, esiintymiskulttuuria ja yhteisöllisyyttä, Ollula sanoo.

Ollula aloitteli töitään jo kesällä, ja hänellä oli heti mielessään, että AsMon instrumenttivalikoimaa pitää kasvattaa.

- Halusin, että olisi muutakin kuin viulu, piano, haitari ja kitara. Nyt meillä on iso joukko uusia, todella taitavia muusikkopedagogeja, Ollulla kertoo.

Nyt AsMossa voikin harjoitella esimerkiksi pop-/jazz-laulua tai sähköbasson, ukulelen tai kontrabasson soittoa. Uusina soittimina ovat opetusohjelmassa myös vaskisoittimet, joiden soittamisella on Asikkalassa AsMon vararehtorin Juha Saarisen mukaan pitkät perinteet.

AsMossa voivat nykyään opiskella myös aikuiset. Aikuispuolelle onkin tullut jo oppilaita.

- Nyt meillä on sellaisia soittimia, joiden soiton voi aloittaa vanhemmallakin iällä. Esimerkiksi vaskipuhaltimet on suositeltavaakin aloittaa vanhemmalla iällä. Laulunkin voi aloittaa vaikka minkä ikäisenä ja ääni vain monesti kehittyy kun ikää tulee, Ollula vinkkaa.

Uudistuksilla pyritään vastaamaan siihen, mitä ihmiset nykyään haluavat.

- Pyrin itse olemaan tuntosarvet pystyssä joka suuntaan, että mitäs tuolla tai tuolla tapahtuu, Ollula toteaa.

Ollula on itse viulisti. Hän valmistui Lahden ammattikorkeakoulusta muusikoksi ja viulunsoitonopettajaksi. Ammattikorkeakoulun jälkeen hän jatkoi yliopistoon, josta valmistui musiikkitieteiden maisteriksi.

Opiskelujen aikana hän on tehnyt opetustöitä ja valmistumisensa jälkeen työskennellyt Salossa opettajana.

Töidensä ohessa hän suoritti opetushallinnon tutkinnon. Asikkalaan hän päätyi, kun kuuli, että rehtorin paikka olisi auki.

- Minulla on ollut vahva halu päästä kehittämistyöhön ja halu päästä vaikuttamaan asioihin. Opettaminen on todella kivaa, mutta minulla on tarve päästä tekemään enemmän.

AsMossa on viime vuosina opiskellut noin 150 oppilasta vuosittain ja AsMon tulevaisuus, joka jossain vaiheessa oli hieman vaakalaudalla, on saatu turvattua.

- Ei sitä määrää tietysti tarvitse ainakaan vähentää. Kyllä meillä kasvunmahdollisuuksia on, vaikka oppilaspaikat, jotka meillä nyt on, on saatu kohtuullisen hyvin täytettyä, Ollula sanoo.

- Laajennus olisi meillä parasta siten, että saisimme toimintaamme uusille alueille, Juha Saarinen jatkaa.

AsMon toiminta laajenisi hänen mukaansa luonnollisesti esimerkiksi Hollolan puolelle tai Sysmään.

Tämän syksyn opetus on jo käynnistynyt, mutta opetukseen ehtii vielä mukaan.

- Erityisesti uusiin soittimiin on vielä tilaa. Muihinkin soittimiin voi paikkoja löytyä, kun kyselee. Voi myös ilmoittautua netissä ja minä otan sitten yhteyttä viimeistään seuraavana arkipäivänä, Ollula kertoo.

Tuomas Räihä

Suosittelemme