Ajankohtaista

Kärkölässä huudetaan hyväntekeväisyyttä

Aki Palsanmäki meklaa hyväntekeväisyyshuutokaupan Kärkölän Lappilassa tulevana sunnuntaina. Mukana ovat myös Heli Palsanmäki ja Markku Saukko. Sama kolmikko vieraili myös Lahdessa muutama vuosi sitten. Kuva: Sami Kuusivirta

Kehittyvä Kärkölä ry järjestää sunnuntaina 16.9. hyväntekeväisyyshuutokaupan Lappilinnassa Kärkölässä. Tapahtuman tuotot käytetään Kärkölän yhtenäiskoulun hyväksi lasten mielipiteiden mukaan.

- Kun tiedetään, mitä tästä kaikesta käteen jää, opetushenkilöstö tekee kyselyä koululaisille, mitä he haluaisivat koululle viihtyvyyden lisäämiseksi. Teemme tämän halusta auttaa ja tehdä hyvää, se on Kehittyvän Kärkölän juttu, tapahtuman järjestelyissä mukana oleva Riikka Karjalainen kertoo.

Ajatus huutokaupasta lähti Kari Julkusen ideasta. Huutokaupan meklariksi saatiin televisiosta tuttu Aki Palsanmäki, joka saapuu paikalle yhdessä vaimonsa Heli Palsanmäen sekä apumiehensä Markku Saukon kanssa.

Kaikki huutokaupassa myytävät tavarat on saatu lahjoituksina yksityisiltä ihmisiltä ja yrityksiltä Kärkölästä ja lähikunnista. Huutokaupattavana on esimerkiksi astioita, lasiesineitä, taidetta, huonekaluja, käyttötavaraa ja jopa Kärkölän kunnan Louhivaaran alueelta myyntiin lahjoittama tontti.

- Tässä huutokaupassa ei ole pohjahintoja. Paitsi Kärkölän kunnan lahjoittamassa tontissa on ymmärrettävistä syistä jonkinlainen pohjahinta, Karjalainen sanoo.

Tavaroita otetaan vastaan vielä lauantaihin asti. Sitä voi tuoda huutokauppapaikalle perjantaina ja lauantaina.

Tavaroita tulee olemaan huutokaupassa jopa 150-200 lyöntiin.

- Ihmiset ovat lähteneet hyvin mukaan, suuri kiitos heille siitä, Karjalainen kiittelee.

Tapahtuma käynnistyy kello 11, jolloin alkaa tavaroiden ennakkonäyttö. Kello 13 käynnistyvän huutokaupan lisäksi ohjelmassa on muun muassa puuhanurkka ja nukketeatteria lapsille sekä pihapelejä aikuisille.

Jos nälkä tai jano iskee kesken huutamisen, voi halunsa käydä tyydyttymässä monipuolisessa huutokaupparavintolassa, jossa on perinteisten makkaroiden, pullakahvien ja virvokkeiden lisäksi tarjolla muun muassa tortilloja, sushia ja hodareita.

- Tämän on tarkoitus olla koko perheen tapahtuma, eikä pelkästään perinteinen huutokauppa.

Aki Palsanmäen meklaamat huutokaupat ovat vetäneet eri paikkakunnille paljon yleisöä, ja Lappilassakin valmistaudutaan runsaaseen osanottoon.

- Kyllä paikalle odotetaan useampaa sataa ihmistä, niin paljon kuin talo ja piha vetää. Syyskuuta kun mennään, niin tietysti sääkin sanelee paljon, Karjalainen pohtii.

Hän kertoo myös, että ihmiset ovat lähteneet mielellään mukaan järjestelyihin, kun tapahtuma ja tarkoitus ovat hyviä. Työtä huutokauppa tietysti aiheuttaa, mutta se on talkoolaisilla hyvin tiedossa.

- Jos ei tee mitään, niin ei mitään tapahdukaan, Karjalainen summaa.

Tuomas Räihä

Suosittelemme