Ajankohtaista

Asikkalalainen savusauna tavoittelee puupalkintoa

Asikkalassa Päijänteen korkealla rantakalliolla sijaitsee savusauna, joka kilpailee tämän vuoden Puuinfon Puupalkinto-äänestyksessä. Puupalkinto jaetaan vuosittain kannustuksena rakennukselle, sisustukselle tai rakenteelle, joka edustaa korkealaatuista, suomalaista puuarkkitehtuuria tai jossa puuta on käytetty rakennustekniikkaa edistävällä tavalla.

Puupalkinto on jaettu vuodesta 1994 alkaen. Loppusuoran puupalkintoehdokkaiden kesken järjestettiin yleisöäänestys, ja voittaja julkistetaan Puupäivässä 2.11.

Asikkalan savusaunan suunnitteli arkkitehti Tuomo Siitonen.

- Lähtökohtana oli paikan ainutlaatuisten olosuhteiden hyödyntäminen ja mahdollisimman täyteläisen moniaistisen kylpyelämyksen tavoittaminen, Siitonen kertoo.

Savusauna sijaitsee kalliolla, josta on upea näköala kesäisen auringonlaskun suuntaan.

Siitosen mukaan saunomisen peruskoreografia on äärimmäisen yksinkertainen, mutta suunnitellessa on kuitenkin otettava huomioon, että suunnitellaan nimenomaan saunaa.

- Kansainvälisellä Savusaunaklubilla on monipuolinen, kymmeniä näkökohtia käsittävä, tutkimukseen ja kokemukseen perustuva savusaunan laatukriteeristö, joka suunnittelijan on hyvä tuntea.

Asikkalan savusaunaan suunniteltiin huonetiloiksi vain pukuhuone ja sauna, jotka on erotettu toisistaan avoimella välitilalla.

- Kokonaisuudessa on otettu luonnollisesti huomioon peseytymisen, vilvoittelun ja yhdessäolon, kuten myös lämmityksen, paloprosessin säätelyn ja puun varastoinnin tilatarpeet ja sujuvuus, Siitonen kertoo.

Vaikka tilat ovat lähtökohtaisesti yksinkertaiset, joitakin tavallisuudesta poikkeaviakin ratkaisuja Asikkalan savusaunaan tehtiin.

- Kiuas on ulkoalämmitettävä ja niin sanottu holvikiuas, johon on yhdistetty veden lämmitys. Polttopuut on varastoitu lämmittäjän käsietäisyydelle. Rakennus sovitettiin kalliomaastoon sen alapohjaa porrastamalla. Jotta pienessä hirsirakennuksessa muodostuisi ehjiä seinäpintoja, toteutettiin suuri osa liitoksista ns. lohenpyrstöliitoksina, Siitonen toteaa.

Saunan rakennesuunnittelijana toimi diplomi-insinööri Lasse Rajala ja sen toteutti Tuomo Siitosen yksinkertaisen luonnosten pohjalta perinnerakentaja Juha Kärkkäinen, joka Siitosen mukaan sovelsi puurakentamisen vuosisataista .hiljaista tietoa..

Lopputulos oli onnistunut paitsi ulkonäöllisesti myös kaikkein tärkeimmän eli saunomiskokemuksen osalta.

- Olin mukana vihkiäissaunomisessa, löylyt olivat makoisat, Siitonen summaa.

Tuomas Räihä

Suosittelemme