Ajankohtaista

Nastolassa liikkuu aggressiivisia putkiremontin kaupittelijoita

Ikäihmiselle tyrkytettiin 16 000 euron remonttia, vaikka tarve oli vain yhden lämpöpatterin termostaatin vaihtamiselle. Kuva: Mikko Kivelä

Nastolan kirkonkylällä on liikkunut maanantaina aggressiivisia putkiremontin kaupittelijoita. Asiasta huolestunut lukijamme soitti toimitukseen, ja kertoi myyntimiesten tunkeutuneen puoliväkisin hänen iäkkään äitinsä asuntoon tarjoten estelyistä huolimatta kartoitusta putkien ja lämmitysjärjestelmän uusimisesta.

- Äidilleni tehtiin 16 000 euron tarjous ja yritettiin saada saman tien saada nimi sopimuspaperiin. Onneksi äiti sai pidettyä pintansa ja kerrottua, että haluaa ensin puhua minun kanssani, soittaja kertoi.

Markkinamiehet olivat palanneet vielä illalla ja jopa kiivenneet lukitun pihaportin yli kärttämään nimeä sopimuspaperiin tässä kuitenkaan onnistumatta.

- Remonttia myytiin äidille välttämättömänä, mutta kun olimme yhteydessä tuttuun putkifirmaan, ja sieltä käytiin katsomassa tilannetta, niin osoittautui, ettei ollut muuta remonttitarvetta kuin yhden patteritermostaatin vaihtaminen, soittaja kertoi.

Soittajan mukaan markkinamiehet olivat käyneet ainakin 2-3 muussakin asunnossa kirkonkylän alueella. Hän haluaa muistuttaa, että jos joku on allekirjoittanut sopimuksen, niin kuluttajalla on oikeus peruuttaa kotimyyntikauppa syytä ilmoittamatta 14 vuorokauden kuluessa sopimuksen tekemisestä.

Myyjän pitää antaa kuluttajalle ennen sopimuksen allekirjoittamista peruuttamislomake.

Ville Hakala
ville.hakala@seutuneloset.fi
@

Suosittelemme