Ajankohtaista

Heinsuon koulun Päivi Paloranta on vuoden uskonnonopettaja

Heinsuon koulun uskonnonlehtori Päivi Paloranta palkittiin vuoden uskonnonopettajana lauantaina. Kuva: Tuukka Norri

Suomen uskonnonopettajain liitto on valinnut vuoden uskonnonopettajan: vuoden 2019 uskonnonopettaja on Heinsuon koulun uskonnonlehtori Päivi Paloranta.

Perustelujen mukaan Päivi Paloranta on uudistuva ja uuteen äärimmäisen nopeasti sopeutuva opettaja. Hän on tuottelias ja ottaa mielellään vastaan ammatillisia haasteita.

Hän hyödyntää ja jalostaa taitavasti aiemmin oppimaansa ja kokemaansa ja on valmis tutkimaan uusia asioita. Hän osaa luoda uudenlaista pedagogiikkaa, josta viimeisin esimerkki on draamaopinnoissa kehitetty menetelmä opettaa Siddhartha Gautaman elämää.

Paloranta ei tee itsestään numeroa. Hän on auttavainen ja hyvä kuuntelija ja hänestä välittyy rakkaus opettajantyöhön. Hänellä sanotaan olevan myös hyvä itseironian- ja huumorintaju.

Paloranta on aktiivinen innostaja ja pitkäaikainen vastuunkantaja Lahden seudun uskonnonopettajien paikalliskerhossa ja nykyään myös valtakunnallisesti; hän toimii muun muassa SUOL ry:n jäsenlehden Synsyguksen toimituskunnassa. Koulussaan hän opettaa uskontoa luokille 5-9 ja elämänhallintataitoja valinnaisena aineena yläkoululaisille.

Vuoden uskonnonopettaja palkittiin Suomen uskonnonopettajain liitto SUOL ry:n talvipäivillä lauantaina 2.2.2019. Liitto valitsi Vuoden uskonnonopettajan nyt kahdeksatta kertaa.

Suosittelemme