Ajankohtaista

Kirjailija Petri Tammiselta uusi aluevaltaus

Petri Tamminen kertoi uudesta Kun kohtaat avaruusolennon -lastenkirjastaan viime viikolla Asikkalan kirjastolla. Syksyllä Tammiselta ilmestyy romaani Musta vyö. Kuva: Elina Jantunen

Aiemmin aikuisille kirjoittanut vääksyläinen Petri Tamminen on laajentanut lastenkirjallisuuden puolelle. Uusi kirja Kun kohtaat avaruusolennon, Viisi tärkeää ohjetta, on lahtelaisen Valpuri Kerttulan kuvittama.

Petri Tamminen kertoi kirjasta viime keskiviikkona Asikkalan kirjastolla.

– Koko aihe lähti siitä, kun satuin kiinnostumaan kirjasta, joka kertoi Fermin paradoksista, eli siitä ristiriidasta, että ympäröivästä avaruudesta ei ole löydetty mitään merkkiä älyllisestä elämästä, vaikka avaruus on loputtoman suuri. Voiko avaruudessa olla vain pelkkä kolkko hiljaisuus?

– Erilaisia enemmän ja vähemmän tosissaan laadittuja teorioita on kehitelty: että hämähäkit ovat avaruusolentoja ja ovat olleet aina keskuudessamme, että elämme simulaatiossa ja olemme itse eristyksissä tai että älylliset olennot tietävät meistä, mutta eivät halua olla meihin yhteydessä, Tamminen luetteli ja sai yleisön nauramaan.

Tamminen kertoi, että Seti-projektissa, jossa etsitään älyn merkkejä avaruudesta, on kyllä laadittu jo ohjeet, miten pitää toimia, jos jotain löytyy. Omin päin ei saa lähteä vastaamaan, vaan yhdessä mietitään, mitä tehdään. YK:lla on jopa ulkoavaruuden asioiden toimisto.

– Lastenkirjassa sain kuitenkin kuvitella kohtaamisen avaruusolennon kanssa ilman turhia teorioita. Ajattelin sen ystävyyden kuvaukseksi. Kaikki lapsuuteni tärkeimmät kirjat kertoivat ystävyydestä.

Tammisen aiemmin ilmestyneessä Muistelmat -teoksessa on kertomus, jossa käsitellään lapsen säikähdystä vieraan ihmisen kohtaamisen hetkellä. Lapsena säikähdyksen aiheuttanut tilanne on jäänyt niin vahvana hämmennyksenä mieleen, että vielä aikuisenakin uuden ihmisen kohtaaminen on kuin kohtaisi avaruusolennon, Tamminen kärjistää.

– Luontokappaleessahan tämä sama näkyy suoraan: meidän koiralle jokainen uusi ihminen eteisessä on kuin avaruusolento. Koiran on ihan pakko ilmoittaa kaikille, että tämä tilannehan on aivan pöyristyttävä. Minusta tuntuu samalta, mutta osaan jo salata sen.

Kirjojen kuvituspuoli oli Tammiselle uusi alue, ja Lahdesta löytyi oppikirjojakin kuvittanut nuori taitaja Valpuri Kerttula, joka valitsi kirjaan selkeät ja vahvat värit, jotka eivät kuitenkaan olleet sävyltään kirkkaan muovisia.

– Kerroin kuvittajalle, että tykkään Tinteistä ja Tex Willereistä, ja hän sanoi että koetetaan sitten tuoda hiukan samaa tunnelmaa. Minusta se onnistui upeasti. Kansikuvassa lapsen asento on valppaan ystävällinen ja kuusimetsä taas kuvastaa suurta maailmaa. Kuvat nostavat tekstin aivan uudelle tasolle, samoin kuin kuunnelmia kirjoittaessani olen kokenut, että näyttelijät kohottavat tekstin uudelle tasolle, Tamminen totesi.

Tamminen totesi epäilevänsä vahvasti, että kuvittajat pitävät piirtämisestä.

– Kirjailijathan nimittäin eivät yleensä pidä kirjoittamisesta. Heillä ei vaan ole muuta keinoa ilmaista sitä, mitä he haluavat ilmaista. Minusta kirjoittaminen on oikeastaan kuin painia, siinä väännetään ja käännetään ja puhistaan, Tamminen totesi ja vastaili vielä kuulijoiden kysymyksiin.

Kun kohtaat avaruusolennon -lastenkirjan jälkeen Tammiselta ilmestyy syksyllä romaani Musta vyö. Se kertoo muun muassa kuoleman pelosta. Lisäksi Tamminen opettaa luovan kirjoittamisen kursseilla ja kirjoittaa Hyvä terveys -lehden kolumnia.

Elina Jantunen

Suosittelemme