Ajankohtaista

Taiteen tekeminen tempaisi mukaansa

Lapset testasivat akryyliväreillä maalaamista Taarastissa kuvataiteen päivänä.

Nastolan Taideyhdistys järjesti viime viikon keskiviikkona iloisen lapsille suunnatun maalaustapahtuman Taidekeskus Taarastissa.

Taarastin pihamaalle pystytetyssä teltassa tutustui hieman ennen puolta päivää maalaustaiteen saloihin yhdeksän nuorta taitelijanalkua, ja lisää ennakkoon ilmoittautuneita odoteltiin vielä mukaan.

Taarastin tapahtuma oli osa valtakunnallista Suurta maalaustapahtumaa, joka järjestettiin kymmenillä paikkakunnilla taidemaalari Helene Schjerfbeckin syntymäpäivänä eli Kuvataiteen päivänä.

Suuri maalaustapahtuma on järjestetty vuodesta 2011 lähtien, Taarasti oli tänä vuonna mukana ensimmäistä kertaa.

– Nastolan Taideyhdistys haluaa tarjota jatkossakin toimintaa myös lapsille. Meillä oli tätä ennen kesäkuussa lastentapahtuma, jossa olivat mukana muun muassa Pikkupelimannit, taikuri Paspartuu ja lahtelainen tubettajakaksikko Elina ja Sofia, kertoi alusta asti, yli 40 vuotta taideyhdistyksessä mukana ollut Riitta Jääskeläinen.

Taarastissa perehdyttiin taideyhdistyksen taiteilijoiden ohjaamana akryylivärimaalauksen saloihin. Osallistujista nuorimmat olivat nelivuotiaita ja isoimmat 12-vuotiaita. Alunperin tapahtuma oli suunnattu peruskouluikäisille, mutta kun innokkaita taiteilijoita oli tulossa tätä nuoremmistakin ikäluokista ja ohjaajia riitti, niin kaikki olivat tervetulleita mukaan.

Sisarukset Iida ja Emmi Piispanen maalasivat ensimmäistä kertaa akryyliväreillä, eikä se ollut heidän mielestään ollenkaan vaikeaa. Tyttöjen mukaan heidän värikkäät teoksensa ovat ”nykytaidetta”.

– Kuvioita on tehty siveltimillä ja sienillä tuputtaen. Näissä on useampia värikerroksia. Välillä työt on viety aurinkoon kuivumaan ennen seuraavan kerroksen tekemistä, kaksikko kertoi.

Töiden kuivumista odotellessa nuoret taiteilijat hyödynsivät Taarastin esiintymislavaa ex tempore syntyneisiin teatteriesityksiin.

Ville Hakala
ville.hakala@seutuneloset.fi
@

Suosittelemme