Ajankohtaista

Kalastuksenvalvojat kiersivät Nastolan järvillä

Kalastuksenvalvonta mahdollistaa myös vesistöjen kunnosta huolehtimisen.

Nastolan alueen kalastuksenvalvojat kokoontuivat yhteen viime perjantaina Villähteellä. Päijät-Hämeen Kalatalouskeskuksen järjestämän tapahtuman tarkoituksena oli kerätä alueen kalastuksenvalvojat yhteen ja järjestää alueen järville kohdistuva kalastuksenvalvontatapahtuma.

lltapäivällä toteutetun kalastuksenvalvonnan yhteislähdön tarkoituksena oli sekä saada kattavuutta valvonnalle että lisätä tietoisuutta siitä, että kalastuslupatuloilla hoidetaan vesistöjen tilaa ja kalakantoja.

Alueen valtuutetuista kalastuksenvalvojista oli paikalla helteistä huolimatta jopa puolet, ja valvontakierrokselle lähdettiin kymmenen hengen voimin.

Valvontakierroksella aikaa menee kalastajien kanssa turinoidessa, mikä on tärkeä osa tätä hommaa. Nastolan Osakaskunnat ry:n Tapani Pietari

Nastolan seudun järville kohdistuneen valvontareissun kohteina olivat seudun suurimmat ja kalastetuimmat vesialueet: Ruuhijärvi, Salajärvi, Iso- ja Pikku Kukkanen, Kymijärvi sekä Alasenjärvi.

Päijät-Hämeen Kalatalouskeskuksen toiminnanjohtaja Joonas Rajala kertoi tapahtumalla haettavan näkyvyyttä kalastuksenvalvonnalle ja siihen liittyvälle toiminnalle.

Rajala korosti erityisesti neuvonnan ja valistuksen tarpeellisuutta kalastuksenvalvontaan liittyvissä asioissa:

– Paljon on tietämättömyyttä. Ei oikein tiedetä, mistä ja miten niitä lupia hankitaan, hän totesi.

Perjantaisen tapahtuman taustalla on Päijät-Hämeen Kalatalouskeskuksen hallinnoima NAPA-valvontahanke, jonka tarkoituksena on päivittää kalastuksenvalvojien osaamista ja tietoja sekä lisätä kalastuksen valvontaa ja sen näkyvyyttä.

Valvonta vaatii hyvää osaamista kalalajeista, kunkin kalastusalueen pyyntirajoituksista ja alan säännöksistä. Pyydyksistä, kuten verkoista ja katiskoista tarkistetaan säännöstenmukaisuus, kalastajan tiedot ja lupanumero.

Laiton pyydys voidaan nostaa ylös ja ottaa talteen. Kalastajilta tarkistetaan, onko kalastonhoitomaksu suoritettu ja pyyntiluvat kunnossa. Myös saalis voidaan tarkistaa.

– Tarkastettaviin pyydyksiin laitetaan merkintä ja sitä kautta leviää tieto siitä, että alueella suoritetaan valvontaa, Rajala kertoi kalastuksenvalvonnan toimintatavoista.

Säännöstenmukaiset ja lupanumerolla sekä yhteystiedoilla varustetut pyydykset saavat valvonnan yhteydessä vihreän lapun ja luvattomat punaisen.

– Luvattomat pyydykset saatetaan myös ottaa ylös ja poistaa, mutta vähintään niistä huomautetaan. Jos verkossa on liian pieni silmäkoko eli pyydetään liian pieniä kaloja, ne otetaan ylös, samoin rapumerrat, Rajala kertoi.

Pyydyksiin kiinnitettävissä luvissa on pyydyksen omistajan nimi ja yhteystiedot, jotta omistaja on helppo tarvittaessa tavoittaa.

– Valtion kalastuksenhoitomaksulla saa virvelöidä ja vetää uistinta. Se riittää jo monelle. Katiskoihin ja verkkoihin tarvitaan osakaskuntien luvat. Niistä tällä alueella saa tietoa joko kyseisen alueen osakaskunnalta tai osakaskuntien yhteiseltä verkkosivustolta osoitteesta www.osakaskunnat.fi, Rajala selvitti.

Nastolan osakaskunnat ry:n alta löytyvät lähes kaikki alueen osakaskunnat ja niiden kautta sitten lisätietoa ja ohjeistusta kalastuksesta sekä kalastusluvista alueella.

Tapahtumaan osallistunut, Nastolan Osakaskunnat ry:n puheenjohtaja Tapani Pietari taustoitti yhdistyksen pyrkimyksenä olevan sen, että pelisäännöt osakaskuntien kesken olisivat mahdollisimmat samankaltaiset ja helpot ymmärtää.

– Valvontakierroksella aikaa menee kalastajien kanssa turinoidessa, mikä on tärkeä osa tätä hommaa. Siinä korostuu neuvonnan ja ohjeistuksen rooli asiassa. Ihmiset suhtautuvat ihan myönteisesti ja jos ei ole luvat kunnossa, niin ihan reilusti myönnetään, ettei ole luvat kunnossa ja palataan rantaan, Pietari kertoi.

Sekä Pietari ett Rajala ylistivät alueella kalastuksen eteen vuosien saatossa tehtyä talkootyötä.

– Kalastuksenvalvonta on myös hoidollista. Tämä ei näy ulospäin ja harvempi tietää, miten paljon vesistöjemme eteen on talkoiltu. Nastolassa talkootoiminta on ollut erinomaisen hyvää. Täällä on tehty pyydyksiä ja nuotattu, hoitokalastettu omilla välineillä miljoona kiloa Itälahden pikkujärvillä. Tämä työ on kannattanut, sillä sen avulla on saatu aisoihin muun muassa alueen sinileväilmentymiä, Pietari kertoo valvonnan kalastuksenhoidollisesti toimista.

Perjantain aikana Nastolan järvillä tarkastettiin yhteensä 89 seisovaa pyydystä eli verkkoa, katiskaa tai rapumertaa sekä 11 viehekalastajan kalastusluvat.

Kaikissa tapauksissa luvat olivat kunnossa, mutta seisovien pyydysten osalta lakisääteisiä yhteystietoja puuttui ja pyydysten omistajille huomautettiin asiasta.

Tanja Rautavirta

Suosittelemme