Ajankohtaista

Lyhytelokuva parantaa sisällissodan haavoja

Hollolan kotiseutumuseo ja värikylläinen ruska ovat parin viime viikon ajan toimineet taustana lyhytelokuvan Suo kuvauksille.

Syksyn 1918 elämästä kertovan elokuvan käsikirjoittaja ja ohjaaja Erkki Perkiömäki viehtyi historialliseen pihapiiriin, joka ei vaatinut suurempaa lavastamista.

– Paikkaa etsittiin, ja tämä osoittautui loistavaksi, kun Hollolan kotiseutuyhdistyksen ihmisetkin innostuivat ajatuksesta. Pitää ainoastaan huolehtia, että emme särje mitään paikkaa tai tavaroita museosta, Perkiömäki kiittelee yhteistyötä.

Elokuvasta on muodostumassa reilun puolen tunnin mittainen, ja se valmistuu rauhassa viimeistellen ensi syksyksi, Perkiömäki arvioi.

Kokemukset sodasta ja sen jälkeen ovat tärkeämpiä kuin itse sota. Käsikirjoittaja-ohjaaja Erkki Perkiömäki

Hän johti lähes kolmen vuosikymmenen ajan Lahden ammattikorkeakoulun elokuva- ja tv-ilmaisun linjaa. Talkoohengessä kuvattavan elokuvan työryhmä koostuu pitkälti hänen entisistä opiskelijoistaan.

Keskeisessä roolissa on myös joukko Lahden Lotilan koulun oppilaita, Lahden yhteiskoululta kuvauksiin saadut pulpetit, sekä toista pääosaa esittävä Vinski Kuokkanen, 11.

Kuokkasen roolihahmo Eino on sodan jäljiltä orvoksi jäänyt poika, joka saapuu kuvitteellisen hämäläiskylän kouluun. Keväällä käyty Suomen sisällissota kaikkine julmuuksineen on yhä kaikkien mielissä, mutta kesän jälkeen koittaa paluu arkeen.

Sitä yrittää myös Mikko Pörhölän esittämä luokanopettaja Antero, joka on itse joutunut tekemään pahaa sotataisteluissa.

– Kantava teema on isä-poika-suhde. Einon isä on kadonnut sodassa, Antero puolestaan on menettänyt poikansa tautiin, ja vaimo on jättänyt. Molemmat ovat yksin ilman läheisiä, ja hakevat toisistaan lohtua, jotain mikä puuttuu, Perkiömäki kuvailee.

Vähitellen parivaljakon välille muodostuu vahva luottamus.

– Sota jätti jälkeensä kahdenlaista kärsimystä. Poika on viaton, opettaja vastuussa teoistaan, Perkiömäki ruotii elokuvan alkuasetelmaa.

Mikko Pörhölä tulkitsi Suo-elokuvan käsikirjoituksen monitasoiseksi.

– Orpopojan näkökulma on minusta tuore tapa käsitellä sota-aihetta. On tunnistettavaa, ettei surumielinen Antero oikein osaa vielä käsitellä traumojaan, mutta Einon kautta se tulee enemmän konkreettiseksi ja näkyväksi.

– Luokka ja koulu ovat Anterolle selviytymiskeino, kuten siihen aikaan varmaan tehtiin. Oli vain pakko ruveta tekemään niitä normaaleita askareita, Pörhölä pohtii.

Parhaiten Lahden kaupunginteatterista tunnetulle näyttelijälle elokuva tarjoaa vaihtelua työhön.

– Jos teatterissa eleet pyritään näyttämään suurieleisesti takariviin asti, on kameran edessä oleminen hienovaraisempaa, enemmän ajattelua ja peittämistä, Pörhölä vertaa.

Sadan vuoden takaisia tapahtumia on viime aikoina luonnollisesti käsitelty monesta näkökulmasta. Perkiömäki koki, että nimenomaan sodan jälkeisen ajan kuvaukselle on tilausta.

– Kokemukset sodasta ja sen jälkeen ovat tärkeämpiä kuin itse sota. Ne siirtyvät seuraavallekin sukupolvelle.

– Rauhan aikana meillä on mahdollisuus antaa anteeksi, jopa viholliselle, sekä avautua raskaista muistoista. Toivon, että katsojalle Suo antaa ymmärrystä, hyväksyntää ja anteeksiantoa toista ihmistä kohtaan, Perkiömäki sanoo.

Mikko Pörhölän mielestä tarinasta huokuu lämpöä yli kipeiden kokemusten.

– Se on tärkeää tämän tyyppisessä talkoojutussa, että tehdään sydämellä. Tarina on semmoinen kokonainen ja hyvä.

Aatu Raninen

Suosittelemme