Ajankohtaista

Kun kaikki on mennyt, jäljelle jää vertaistuki

Hollolan Kukkilassa asuva Sanna Suokas sai paljon apua Nuoret lesket -vertaistukiryhmästä miehensä kuoltua seitsemän vuotta sitten. "Haluan yhä olla mukana toiminnassa, jotta vuorostaan toiset voivat saada apua", sanoo Lahden yleiskaavoittajana työskentelevä Suokas. Kuva: Juha Peurala

Juha Suokas ei koskaan päässyt pitelemään lastaan sylissä. Eikä hänen poikansa koskaan tavannut isäänsä.

Hollolalainen Sanna Suokas kantaa mukanaan kahden ihmisen puolesta surua, jonka miehensä äkillinen kuolema seitsemän vuotta sitten jätti. Ajatus siitä saa yhä kyyneleet silmiin.

Urheilullisen Juhan, 37, sydänkohtaus tapahtui täysin arvaamatta keskellä yötä yhteisessä omakotitalossa Kukkilassa. Se oli sydämen rakenteellisen vian ensioire, eikä mitään ollut tehtävissä.

Tuolloin raskaana olleesta Sannasta, tuli 36-vuotiaana leski ja yksinhuoltaja yhdessä yössä. Elokuun yhdentenätoista, Sannan päivänä.

Kuoleman jälkeiseen akuuttiin vaiheeseen hän sai apua kriisikeskuksesta ja neuvolasta, josta myös ohjattiin psykologille. Nastolan yleiskaavoittajana työskennellyt Suokas jäi heti pois töistä ja sairauslomalle.

Muutama viikko tapahtuneesta hän hakeutui Nuorten leskien vertaistukiryhmään.

– Taisi olla pappi joka ryhmästä mainitsi, Suokas arvelee. Järkytys jätti muistikuviin tyhjiä aukkoja.

– On vähän henkilöstä kiinni sattuuko seurakunnalla, kriisikeskuksessa tai maistraatissa olemaan tietoa vertaisryhmästä.

Keskusteleminen oli Suokkaalle keino aloittaa surutyö, ja edes jotenkin käsitellä tapahtunutta.

– Ryhmään osallistuminen jännitti, mutta menin kuitenkin mielelläni, koska alusta asti tiesin tarvitsevani apua, jotta selviän.

Vertaisryhmän kuukausittaisista keskusteluista muodostui lopulta pysyvä osa Suokkaan toipumista ja uutta elämäntilannetta.

– Minulle on ollut tärkeää­ saada sekä ammattiapua että vertaistukea. Ammattilaiselle joutuu selittämään, ei hänelläkään ole sitä omaa kokemusta, joka taas kaikilla vertaisilla on.

Kumppanin menettäminen voi olla yllättävä ja äkillinen, joskus itsemurhastakin aiheutuva. Osalla taustalla taas on ollut pitkäaikainen sairaus, jonka aikana surutyötä on ehditty tekemään.

– Silloin kuolema voi olla helpotuskin. Vivahde-eroja on, mutta kaikki sanovat, että on ihanaa kun vihdoin joku ymmärtää minua, eikä tarvitse selittää miksi tuntuu tältä. Leski käy läpi niin hirveän suuren skaalan eri tunteita.

Itsesyytökset ovat Suokkaan mukaan yleisiä.

– Olin itse paikalla kun mies kuoli, ja se on vaatinut eniten työstämistä psykologin kanssa. On tervettä huomata, että muutkin käyvät niitä ajatuksia läpi.

– Olen lohduttautunut silläkin, että jos Juha olisi jäänyt henkiin, mutta vammautunut liikuntakyvyttömäksi, se olisi ollut juuri hänelle musertava asia.

Nuorten leskien yhdistys täytti syksyllä 10 vuotta. Enemmistö nuorista leskistä on naisia, mikä näkyy vertaisryhmässäkin.

– Keskustelumme ovat vapaamuotoisia. Miehille keskusteleminen on ehkä vaikeampaa, mutta mukaan voi tulla myös vain kuuntelemaan, Suokas rohkaisee.

Toisinaan järjestetään vapaamuotoisempia tilaisuuksia kuten pikkujouluja, illallisia, tai metsäretkiä. Vertaistukiviikonloppuihin kokoonnutaan lastenkin kanssa.

– Lapsia ei saa unohtaa. Heillekin on tärkeää huomata ettei ole ainoa ilman toista vanhempaa.

Suokkaan taustalta kuuluvat äänet muistuttavat elämän jatkumisesta. Niiden lähde on nyt 6-vuotias Toivo.

Nuoret lesket -vertaistukiryhmä kokoontuu 17.11. kello 14.30 Launeen kirkolla. Lisätietoa yhdistyksestä osoitteessa www.nuoretlesket.fi sekä nuoretlesket.lahti@gmail.com.

Aatu Raninen

Suosittelemme