Ajankohtaista

Nuorille avautui harrastuspaja Hollolaan

Hollolaan avattiin viime lauantaina uusi nuorten harrastuspaja Virike, jonka tarkoituksena on tarjota nuorille turvallinen oleskelutila, jossa on jokaiselle mielekästä tekemistä.

– Idea lähti Heimo Hälikän aloitteesta. Hänellä oli omien nuorten kanssa ollut puhetta, että tällaiselle tilalle voisi olla tarvetta. Hän otti sitten minuun yhteyttä ja porukalla lähdettiin tätä pohtimaan, Virikkeen taustalla olevan Hollolan Nuorisotoiminnan Tuki ry:n Sami Toivanen kertoo.

Vanhan paloaseman tiloihin avattu Virike on tarkoitettu pääasiassa 11–17-vuotiaille nuorille ja se on avoinna arkisin kello 15–20 ja viikonloppuisin 12–22. Vanhalla paloasemalla on ollut sisäilmaongelmia, mutta ne on saatu kuriin sulkemalla ja tiivistämällä joitakin tiloja ja tekemällä korjauksia.

– Olemme ottaneet vain osan tiloista käyttöön, niissä pystyy tällaista toimintaa järjestämään.

– Käytimme paikalla homekoirat ja teetimme kosteusmittauksia, eikä niissä tullut ilmi ongelmia, Toivanen toteaa.

Vanhan aseman paloautojen halli on jaettu kahteen osaan, jossa toisessa on oleskelutilat muun muassa sohvaryhmineen ja biljardipöytineen. Toisella puolella on ”rassaustilat”, joissa voi työskennellä muun muassa mopojen ja polkupyörien parissa. Virikkeellä on esimerkiksi 300 polkupyörää, joiden parissa voi kehittää kädentaitojaan. Lisääkin tiloja on tarkoitus ottaa käyttöön.

– Entiseen johtokeskukseen on ajatus tehdä tila, jossa olisi jumppamattoja ja peilejä, siellä voisi esimerkiksi tanssia ja jumpata. Tarkoitus on tehdä myös pieni kuntosali, Toivanen sanoo.

Paloaseman viereiselle tontille aiotaan puolestaan tehdä suljettu ajorata, jossa nuoret pääsevät harjoittelemaan ajamista muun muassa Virikkeen hankkimilla kahdella ”peltoautolla”.

– Ennen harjoiteltiin peltoautoilla, mutta nyt monella ei ole sellaista mahdollisuutta, niin haluamme sellaisen järjestää.

Vakituisen toiminnan lisäksi Virikkeessä suunnitellaan muun muassa iltoja, joissa menestyneet yrittäjät ja urheilijat kertoisivat oman tarinansa. Lisäksi tarkoitus on tehdä retkiä esimerkiksi erilaisiin yrityksiin. Yksi testiretki järjestettiin Helsinkiin tutustumaan helikoptereita korjaavaan yritykseen.

– Tavoite on, että nuoret löytäisivät sen oman polkunsa, Toivanen kuvailee toiminnan tarkoitusta.

Tuomas Räihä

Suosittelemme